Heinisen magnum opus
[ 23.02.2007 Keijo Perälä ] Artikkeli käsittelee 15.2. julkaistua Simo Heinisen teosta Mikael Agricola, elämä ja teokset.
Helmikuun puolivälissä 2007 ilmestyi professori Simo Heinisen teos Mikael Agricola, elämä ja teokset (kustantaja Edita). Se on ulkoasultaan, sisällöltään ja kirjalliselta esitystavaltaan kohdehenkilönsä arvoinen. Vaikka joudun sanomaan tämän maallikon varmuudella, en usko erehtyväni. Teos on kenen tahansa auttavasti sivistyneen ihmisen luettava ja ymmärrettävä. Siihen on varmaankin koottu Heinisen pitkäaikaisen tutkimusharrastuksen tähänastiset tulokset.
Vertaus Agricolaan on ehkä vaativampi kuin olemme tottuneet ajattelemaan. Se käy selväksi Heinisen teoksesta. Mikael oli melkein uskomattoman lukenut ja oppinut mies. Hänen lukeneisuutensa ulottui kaikille tiedon aloille. Heininen korostaa, ettei hän suinkaan mekaanisesti kääntänyt vieraskielisiä kirjoja sellaisina, kuten nykyajan kääntäjät. Agricolan julkaisemat teokset ovat hänen toimittamiaan. Vaikka pääosa tekstistä olikin käännettyä, tekstit on huolellisesti valikoitu eri lähteistä ja aineksista on toimitettu tekijänsä mielen ja tavoitteiden mukainen kokonaisuus. Hän oli yksityiskohdissa pedantti oppinut ja kirjojen ulkoasun suhteen vaativa, mutta pääasiat pysyivät kirkkaina.
Tyylikkäässä lopputiivistyksessään Heininen vertaa Agricolaa sekä Erasmukseen että Lutheriin; ensin Erasmukseen, oppineiden humanistien kuninkaaseen.
Agricolan elämäkertaa lukiessa ei voi olla kiinnittämättä huomiota siihen, kuinka pienistä tiedon siruista kokonaiskuva on koottava. Suomen keskiajastahan on kaikkiaan kirjallisia lähteitä tavattoman vähän. Agricolan henkilöstä jotain konkreettista kertovat aikalaislähteet ovat vähälukuisia ja niukkoja. Niistäkin tärkein on hänen kilpailijansa ja kadehtijansa Paulus Juustenin kirjoittama. Henkilökuvan ja henkilöhistorian hahmottamisessa historiallisen taustan ja ympäristön tuntemus on välttämätön. Lukijan kannalta on merkittävää, että tätä taustaa myös riittävästi esitetään. Vaikkei yksityiskohtia voida tietää, saadaan kuitenkin ymmärrettävä kokonaiskuva.
Kokonaiskuvasta tulisi pelkkien lähdetietojen perusteella vääristynyt, kun vähiä lähteitä on säilynyt satunnaisesti. Paikoin Heininen lukijaa varoittaakin. Jälkimaailma on lukenut ahkerasti Agricolan anomuskirjeitä, joissa hän valittaa rahattomuuttaan. Kun ei myönteisiä vastauksia ole löydetty, on päätelty hänen eläneen suuressa puutteessa. Mutta millä rahalla hän kuitenkin osteli jo Wittenbergissä kalliita kirjoja? Ehkei Juusten ollut aivan väärässä vihjaillessaan, että Mikael valvoi kyllä omiakin etujaan eikä ehkä onnistunut huonosti. Miksei olisi valvonut ja miksei niin etevä mies olisi myös onnistunut? Hän onnistui paljon vaikeammissakin asioissa, kuten kirjallisissa töissään, joista hänellä oli kanttia sanoa arvostelijoilleen, että tehkää paremmin, jos osaatte.