Raamatun lukua
[ 22.10.2007 Keijo Perälä ]
Ensimmäisen raamatunsuomentajan juhlavuonna ei viimeisimmästä suomennoksesta ole enää taidettu juuri keskustella. Asia tuli loppuun käsitellyksi jo vuosia sitten. Käännöshän ei enää ole kovin uusi vaan 15 vuotta vanha. Radio Ylen Ykkösen jumalaisen heinäkuun innostamana lueskelin kesällä vähän tätä uutta Raamattua. Onhan se yleensä melko sujuvaa suomea. Vieläkin kyllä ihmettelen, miksi jouluevankeliumin alkuun on pitänyt töksäyttää kansliakielen kukkanen. Siinähän kerrotaan, että valtakunnassa "on toimitettava verollepano". Asiantuntijana lienee käytetty verovirkailijaa eikä tervettä järkeä. Vanha kunnon kielenhuoltajakin olisi joskus poikaa. Mutta ymmärrettävää kieltä tämä käännös on. En muista kohdanneeni yhtään kohtaa, jota en olisi ymmärtänyt. Viimeistään alaviitteestä arvoitus selviää.
Raamattua käännetään nykykielille yhä uudestaan, jotta voitaisiin olla varmoja, että lukijat ymmärtävät sen sisällön ja tuntevat tekstin ylipäänsä lukukelpoiseksi. Samalla luodaan tunnettu ongelma, joka aina toistuu: Me vanhemmat ihmiset vierastamme uutta käännöstä liian arkisena. Vanhahtava kieli tuntuu aina juhlallisemmalta. Sitä paitsi monet lentävät lauseet tunnistetaan Raamattusitaateiksi juuri vanhahtavan kieliasunsa vuoksi. Nyt niitä ei enää voi tunnistaa.
Raamattu taitaa kuulua niihin lähellä oleviin asioihin, jotka jokainen luulee tuntevansa, vaikka luulo on usein kovin paljon liioiteltu. Varsin suuri osa Raamatun sisällöstä on lisäksi sellaista, ettei se tule pappien saarnoistakaan tutuksi. Tarinat kun eivät yksinkertaisesti kelpaa saarnateksteiksi.
Israelin kansan historia Palestiinassa on hurjaa luettavaa. Suuri Jumalan mies Daavid oli nuorena miehenä varsinainen rosvopäällikkö, joka pestautui miesjoukkoineen milloin minkäkin kuninkaan palvelukseen, ryösti ja tappoi kansoja ja kaupunkeja. Yhtään naista ja lasta hän ei säästänyt; se oli yleinen toteamus onnistuneesta rosvoretkestä. Se oli vielä Kanaanin maan valloitusvaihetta ja muistutti sikäli toisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Sama oli kuitenkin tapa myös koko jakaantuneen valtakunnan ajan. Nykyihminen ihmettelee tällaista menoa, mutta Raamatun historiallisissa kirjoissa siihen annetaan kyllä selitys. Useamman kerran mainitaan, että oli tullut kevät ja kuninkaiden sotaanlähdön aika. Se oli vakiintunut elämänmuoto. Joskus tuntuu kuin tämä perinne olisi Lähi-idässä yhä elävä.
Jos Vanha Testamentti on monin paikoin järkyttävä, on siirtymä Uuteen Testamenttiin vaikuttava. Vasta uutta ja vanhaa vertaamalla huomaa, kuinka huikea kehityskertomus Raamattuun sisältyy. Vanhan Testamentin rosvokuninkaiden arvomaailmaa vasten Uuden Testamentin elämänfilosofia on kuin eri maailmasta. Jeesuksen elämänviisaus ja Paavalin teologia ovat hellenistisen kulttuuripiirin jaloja hedelmiä. "Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen." Se on todella kirjoitettu jo ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla. Toimeenpano on ottanut vähän aikaa, ja tuntuu ottavan vieläkin.