Yleisöluentosarja Aasian integraatiosta jatkuu tiistaina 26.9.

Tiistaina 26. syyskuuta klo 18 jatkuu Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksen järjestämä yleisöluentosarja, joka kestää marraskuun loppuun.

Luennot pidetään tiistaisin klo 18.00–19.30 yliopiston päärakennuksessa, sali 2, yliopistonmäki, Turku. (Luennot alkavat tasan klo 18.00. Tiistaisin 3.10., 24.10. ja 14.11. ei ole luentoja).

Tiistaina 26.9. luennoi aiheesta "Kiina ja Japani – kilpailu Aasian johtajuudesta" yliassistentti Lauri Paltemaa Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksesta Turusta.

Itä- ja Kaakkois-Aasia on nousemassa Euroopan unionin ja Pohjois-Aasian rinnalle maailman kolmanneksi valtakeskukseksi.

Miten tiiviin alueellisen yhteisön ne muodostavat? 1990-luvulla Itä- ja Kaakkois-Aasia alkoi hahmottua omaksi alueelliseksi kokonaisuudekseen. Kuten muuallakin maailmassa, myös Aasiassa taloudellinen yhteistyö on antanut alkusysäyksen yhdentymiselle. Japani ja Kiina, jotka kuuluvat maailman suurimpiin talouksiin, ovat toimineet taloudellisen yhdentymisen vetureina. Poliittinen integraatio on edennyt hitaasti. Selvä syy tähän on Itä- ja Kaakkois-Aasian pinta-ala ja siitä johtuva kulttuurinen ja poliittinen kirjo.

ASEM-huippukokouksen inspiroimana Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskus järjestää Aasian integraatiota käsittelevän yleisöluentosarjan, joka alkoi 19.9. Luentosarjan päämääränä on valottaa Aasian maiden yhteistyön dynamiikkaa eri näkökulmista. Miten Japanin ja Kiinan väliset kiistat ja kilpailu vaikuttavat alueen yhdentymiseen? Miten yhteistyö on edennyt talouden, ympäristönsuojelun ja muuttoliikkeiden hallinnan aloilla? Miten Aasian nousu vaikuttaa kansainvälisellä tasolla, EU:ssa ja toisaalta meidän arkielämässämme? Luennoilla pyritään vastaamaan muun muassa näihin ajankohtaisiin kysymyksiin.

Tervetuloa kuuntelemaan ja osallistumaan keskusteluun aiheesta!

Opiskelijat voivat lisäksi suorittaa neljän opintopisteen kurssin,  johon kuuluu luentosarja ja kirjatentti.

 

25.09.2006 17:21 Paula Heino