Agricolan syntymätilalla tehtiin uusia löytöjä

Pernajan arkeologisten kaivausten paljastama kivijalka kertoo mahdollisesti uskonpuhdistajan synnyinkodin sijainnin.

Heinäkuun lopulla tehdyt löydökset Pernajassa Agricolan syntymätilalla saattavat tuoda uutta tietoa 1500-luvun elämänmenosta.

- Pihan korkeimmalta kohdalta, päärakennuksen eteläpuolelta löytyi vanha kivijalka. Vaikka löytynyt kivijalka ei olisikaan syntymäkodista peräisin, se osoittaa, että pihapiirin rakennukset ovat säilyneet pitkään nykyisillä paikoillaan, kertoo kaivauksia johtanut arkeologi Hanna-Maija Pellinen.

Vanhat kivijalat ovat tutkijoiden kultakaivoksia, sillä niitä on perinteisesti käytetty komposteina.

- Seuraavaksi pyrimme ajoittamaan kivijalasta löytyneet maa- ja kasvijäännenäytteet. Selvitämme myös radiohiilitutkimuksella, ovatko erään vanhan lattiakerrostuman alta löytyneet hiilet peräisin 1500-luvulta. 

Agricolan syntymäkotia pidetään löytyneen esineistön perusteella talonpoikaistilana. Kaivauksissa on löytynyt muun muassa tiiliä, nauloja ja keramiikkaa, mutta ei aatelisille tyypillistä esineitä.

- Löysimme esimerkiksi 1500-luvulle tyypillisen kolmijalkaisen punasavipadan palan. Tulkintojen tekeminen esineiden perusteella on haasteellista, koska emme voi tietää, mitkä esineet ovat tulleet tilalle niiden käyttövaiheessa, mitkä myöhemmin, Pellinen sanoo.

Raportti Turun yliopiston ja Pernajan kunnan yhteisistä kaivauksista valmistuu loppuvuonna.

10.08.2007 11:46 Anne Paasi