Uusi PET-merkkiaine havaitsee Alzheimer-muutokset
Uusi PIB-niminen merkkiaine vaikuttaa lupaavalta havaitsemaan Alzheimerin taudin aivomuutoksia elävillä henkilöillä.
Turun PET-keskuksen ja Turun yliopiston lääketutkimusyksikön CRST:n dosentti Juha Rinteen johdolla suorittamassa tutkimuksessa käytettiin positroniemissiotomografia (PET) –kuvantamista mittaamaan PIB:n sitoutumista aivojen kuorikerrokseen.
Alzheimerin tautia sairastavilla henkilöillä havaittiin PIB:n kertymistä monilla aivoalueilla, joihin tässä sairaudessa kertyy amyloidivalkuaisainetta. Vastaavanlaista kertymää ei todettu ikääntyneillä terveillä verrokeilla. Aikaisemmin amyloidikertymiä on voitu tutkia vain kuolemanjälkeisistä aivonäytteistä.
PIB-merkkiaineesta voi olla jatkossa hyötyä Alzheimerin taudin tutkimuksen lisäksi sen varhaisessa havaitsemisessa ja erottamisessa muista dementiasairauksista. PET-tutkimuksen kaltaista erityistutkimusta ei kuitenkaan yleensä tarvita Alzheimerin taudin diagnostiikassa. Lisäksi on mahdollista käyttää PIB-kuvantamista amyloidin kertymiseen vaikuttavan lääkehoidon vaikutusten seurannassa. Tällainen tutkimus on käynnissä PET-keskuksen, CRST:n ja TYKS:n yhteishankkeena.