Biokuvantamisen suurhanke käyntiin Turussa

Biokuvantaminen on saamassa yhä kasvavaa merkitystä lääketieteellisessä ja biotieteellisessä tutkimuksessa sekä myös potilaiden hoidossa. Perinteisten mikroskooppisten menetelmien rinnalle on tullut uusia tapoja tuottaa kolmiulotteisia kuvia soluista ja kudoksista.

Turussa on erilaisten kuvantamismenetelmien käytössä vahvat tutkimukselliset perinteet. Tähän asti biologiseen ja lääketieteelliseen kuvantamiseen erikoistuneilla tutkimusryhmillä on ollut varsin niukasti yhteistyötä keskenään. Tilanne muuttuu, kun Turun yliopiston ja Åbo Akademin tutkijat ovat perustaneet poikkitieteellisen työyhteisön Turku Bioimaging.

Mukana ovat Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen Turun biotekniikan keskuksen kuvantamisyksikkö, valtakunnallinen Turun PET-keskus, molempien yliopistojen matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan laitoksia, useita laitoksia ja tutkimusyksiköitä Turun yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta sekä VTT:n Turun yksikkö.

Hanketta esiteltiin lehdistölle aloitusseminaarin yhteydessä Mauno Koivisto -keskuksessa maanantaina 11.6.  – Tavoitteena on saada aikaan poikkitieteellisiä projekteja molekyyleistä soluihin, soluista farmakologisiin ja kliinisiin sovellutuksiin, totesi professori John Eriksson   Åbo Akademista (kuvassa). Hanke mahdollistaa hänen mukaansa eri kuvantamismenetelmien ja niihin perustuvan tutkimuksen hyödyntämisen jatkumona, joka yhdistää solutason perustutkimuksen lääkekehitykseen ja kliinisiin sovelluksiin asti.

PET-keskuksen johtaja, professori Juhani Knuuti (kuvassa oik.) näki hankkeen ainutlaatuisuuden siinä, että se muodostaa ketjun, joka ulottuu aina molekyylitasolta ihmisen kokonaiskuvaukseen. Tämä avaa uusia mahdollisuuksia paitsi tutkimuksiin myös diagnostisiin sovelluksiin, jotka helpottavat ja tehostavat monien sairauksien hoitoa ja pitkällä tähtäyksellä voivat myös alentaa merkittävästi hoitokustannuksia. 

Professori Pekka Hänninen (kuvassa vas.) totesi, että suurhanke tuo biokuvantamisen työyhteisön käyttöön ainutlaatuisen modernin ja tehokkaan kone- ja laitekannan. Menossa on lisäksi suuria laiteinvestointeja, jotka käsittävät mm. kokeellisiin sovelluksiin tarkoitetun Micro PET/CT –kameran, uusinta teknologiaa edustavat laserlaitteistot sekä uuden atomivoimamikroskoopin ja kerroskuvausmikroskoopin yhdistelmän. Turun biokuvantaminen on myös laajasti verkottunut kansallisesti ja kansainvälisesti.

TN

 

18.06.2007 14:29 Anne Paasi