Coimbralaisia virtuaalivierailulla

Yksi Bolognan prosessin tavoitteista on opiskelijaliikkuvuuden tukeminen. Aina tämä liikkuvuus ei tarkoita konkreettista paikasta toiseen siirtymistä, vaan liikkuvuus voi olla myös ns. virtuaaliliikkuvuutta, jolloin opinnot tai niiden osa suoritetaan tietoverkkoja hyödyntäen.

Turun yliopisto on yhdessä kahdeksan muun Coimbra-verkoston yliopiston sekä Coimbra-ryhmän toimiston kanssa mukana EU-rahoitteisessa VICTORIOUS-hankkeessa (VIrtual Curricula ThrOugh Reliable InterOperating University Systems), jossa luodaan edellytyksiä nykyistä joustavammalle virtuaaliselle liikkuvuudelle. Kaksivuotisessa hankkeessa syvennytään niin koulutuksen laatuun, digitaalisiin tietovarantoihin kuin "toiminnalliseen yhteensopivuuteen" (interoperability) liittyviin kysymyksiin. Turun yliopiston osalta hanketta koordinoi yliopiston opetuksen tuki -projekti.

Kesän kynnyksellä hanke piti työkokouksensa Turussa. Kokouksen yhteydessä Coimbra-verkoston toimiston johtaja Koen Delaere ja tiedottaja Noelia Cantero tapasivat myös yliopiston johtoa ja kansainvälisten palveluiden henkilöstöä. Tapaamisissa keskusteltiin mm. Turkuun tulossa olevasta Coimbra-verkoston yleiskokouksesta vuonna 2007.

Kuvassa vasemmalta opetuksen kehittämispäällikkö Matti Lappalainen, vararehtori Erno Lehtinen, Koen Delaere ja Noelia Cantero.

Teksti: Matti Lappalainen

Kuva: Sari Silmäri-Salo

30.06.2005 12:21 Timo Niitemaa