Europassi-info 7.2. klo 10.00

Yhteiseurooppalainen Europassi helpottaa opiskelijan, jatko-opiskelijan ja työnhakijan osaamisen osoittamista muualla Euroopassa.

Turun yliopiston kansainvälisten viikkojen osana järjestetään tiistaina 7. helmikuuta klo 10.00-11.00 Tauno Nurmela –salissa infotilaisuus, jossa perehdytään EU:n Europassi-järjestelmään.

Tilaisuudessa suunnittelija Susanna Kärki opetushallituksesta esittelee Europassi -järjestelmää ja Turun yliopiston kv-suunnittelijat Irinja Paakkanen ja Paula Merikko kertovat uudistetusta Diploma Supplementista sekä liikkuvuustodistuksesta.

Europassi on yhteisnimitys asiakirjakokonaisuudelle, johon kuuluu kootusti Diploma Supplement, ansioluettelo, kielisalkku ja teoriassa myös liikkuvuustodistus, jonka myöntäminen ei kuitenkaan ihan vielä ole mahdollista. Kokoamalla tietonsa yhteen opiskelijan tai työnhakijan on helpompi osoittaa osaamisensa. Lisäksi tiedot ovat kaikkien tunnistamassa ja tunnustamassa muodossa. 

Esimerkiksi Diploma Supplement on Irinja Paakkasen mukaan enemmän kuin pelkkä tutkintotodistuksen englanninkielinen käännös. Se kertoo eurooppalaiselle lukijalleen myös yleisiä perustietoja, jotka eivät välttämättä ole muuten tuttuja. Yhteiseurooppalaiset asiakirjat helpottavat vertailua. 
- Diploma Supplement on malli, joka on käytössä hirveän monessa eurooppalaisessa maassa. Se kertoo pelkän tutkinnon lisäksi millainen on suomalainen korkeakoulujärjestelmä, jotta ulkomainen lukija voi verrata tietoja aina oman maansa tutkintoihin. Se kertoo myös, mihin tutkinnon haltija on kelpoinen. 

Tilaisuus on kohdistettu erityisesti tiedekuntien, laitosten, oppiaineiden ja rehtorinviraston opintoasioista vastaaville, kv-yhdyshenkilöille ja kielten opettajille, mutta muutkin asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita seuraamaan esityksiä.

 

06.02.2006 15:29 Rami Nieminen