Lastenneurologit kokoontuvat Naantalissa

Englanninkielisen pohjoismaisen lastenneurologikongressin pääteemoina ovat lapsuusiän epilepsian hoito, CP-vamma, lihassairaudet ja aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöt (ADHD). Kongressin tavoitteena on käsitellä eri pohjoismaiden nykyisiä ja kehitteillä olevia hoitokäytäntöjä.

Kongressiin osallistuu toistasataa asiantuntijaa eri pohjoismaista. Esitelmöitsijöiksi tulee kansainvälisesti tunnettuja lastenneurologeja pohjoismaista, Italiasta ja USA:sta. Kongressin järjestää Turun yliopiston lastenneurologian yksikkö yhteistyössä Suomen Lastenneurologisen Yhdistyksen kanssa Naantalissa 7.-9.6.07.

Tuhansilla suomalaislapsilla on epilepsia

Lapsuusiällä alkanut epilepsia on tavallisempi sairaus kuin yleisesti ajatellaan, sillä noin 8000 suomalaislapsella on epilepsia, ja joka vuosi 800 - 900 lasta sairastuu epilepsiaan. Epilepsiakohtausten myöhempään esiintymiseen voidaan vaikuttaa lääkehoidolla ja elämäntavoilla. Hoidon tavoitteena on kohtauksettomuus ilman merkittäviä haittavaikutuksia lapsen toimintakykyyn, kasvuun tai kehitykseen. Epilepsiakohtaukset jäävät pois seitsemällä kymmenestä lapsesta, joista yli puolella lääkitys voidaan kokonaan lopettaa. Hoidossa uusien lääkkeiden kehittäminen on avainasemassa. Kongressissa esitetään epilepsian hoidon nykyisiä kansallisia hoitosuosituksia.

Suomessa syntyy vuosittain noin 120 lasta, joilla todetaan CP (cerebral palsy) oireyhtymä. Viimeisen vuosikymmenen aikana CP lasten kuntoutus on merkittävästi kehittynyt ja monipuolistunut. CP lasten kuntoutus on moniammatillista yhteistyötä. Kuntoutuksessa korostetaan yksilöllisiä lapsen kehitysvaiheeseen ja arjen tavanomaisiin toimintoihin sovellettuja tavoitteita. CP vammaa ei voida parantaa, mutta lapsen toimintakykyyn voidaan vaikuttaa mm. fysioterapialla, apuvälineillä, botuliinitoksiinihoidolla ja kirurgisilla menetelmillä.

Suomalaiset lastenneurologit ovat jo vuosikymmenien ajan olleet aktiivisesti mukana lasten lihastautien tutkimuksessa. Kokouksen lihastautiosuus onkin omistettu alan suomalaiselle merkkihenkilölle, professori Märta Donnerille, maan ensimmäiselle lastenneurologille. Suomeen on myös äskettäin luotu lihassairauksien tutkimusta ja hoitoa kehittävä yhteistyöverkosto.

TN

08.06.2007 15:22 Tuomas Koivula