Nelli helpottaa ja nopeuttaa tiedonhakua
Turun yliopiston kirjasto avasi kansallisen Nelli-tiedonhakuportaalin, jonka avulla asiakkaat voivat kohdistaa tiedonhaun moneen tietokantaan yhtäaikaa. Nyt yhdellä haulla pääsee käsiksi kirjaston kaikkiin verkkoaineistoihin ja viitetietokantoihin.
Yksi Nelli-portaalin tärkeimpiä ominaisuuksia on se, että kaikki aineisto on saatavissa yhdestä paikasta.
– Tietoa voi hakea nyt kaikista Nellissä olevista tietokannoista, verkkolehdistä ja -kirjoista samaan aikaan. Oleellisin hyöty on kuitenkin se, että Nellin avulla voidaan personoida omat haut ja linkitykset muihin tietokantoihin, kertoo kirjastonhoitaja Teppo Kahtola.
Eri yliopistot vastaavat omasta verkkoaineistostaan portaalissa.
– Turun yliopiston Nellissä on käytettävissä jo 268 tietokantaa, 10 000 verkkolehteä ja 18 000 verkkokirjaa, ylikirjastonhoitaja Tuulikki Nurminen sanoo.
Yliopiston henkilökunta ja opiskelijat voivat omilla verkkotunnuksillaan hyödyntää Nellin tarjoamia tietoaineistoja myös kotoa käsin. Muut asiakkaat voivat käyttää Nelliä esimerkiksi kirjaston asiakaskoneilla.
Kehittämistä jatketaan edelleen
Lähes kaksi vuotta kestäneestä valtakunnallisesta hankkeesta on vastannut Kansalliskirjasto ja FinELib yhteistyössä yliopistokirjastojen kanssa.
– Vuonna 2000 oli jo puhetta yhteisestä tiedonhakuportaalista, ja vuonna 2002 aloitettiin Nelli-portaalin valmistelut. Järjestelmää rakennetaan ja kehitetään koko ajan, jotta asiakkaiden tarpeet ja kirjaston tarjonta olisivat mahdollisimman lähellä toisiaan, muistuttaa Kohtala.
Verkkoaineiston osuus kasvaa
Yliopiston kirjasto aikoo jatkossa keskittyä entistä enemmän verkkoaineiston keräämiseen.
– Nykyisin kirjaston painotus on enemmän verkkoaineistossa kuin painetussa materiaalissa. Puolet kirjaston hankintabudjetista käytetään nykyään verkkoaineiston hankintaan. Esimerkiksi 2000 painetun lehden hinnalla hankittiin 10 000 verkkolehteä, Nurminen toteaa.
Nelli-portaalin osoite on www.nelliportaali.fi
Mikko Sirén