Lämpiminä vuosina syntyi enemmän poikia
Vastajulkaistun tutkimuksen mukaan saamelaiskunnissa syntyi vuosina 1745 – 1890 lämpiminä vuosina enemmän poikia kuin tyttöjä.
Tulos sisältyy Turun yliopiston tutkijan FT Samuli Helteen yhteistyössä FT Samuli Helaman (Helsingin yliopisto) ja professori Jukka Jokelan (Zürichin yliopisto) kanssa tekemään tutkimukseen, joka julkaistiin kansainvälisessä Biology Letters-tiedelehdessä 28. marraskuuta.
Vaikuttaako lämpötila sukupuolijakaumaan ihmisellä?
Ympäristön lämpötilasta johtuva jälkeläisten sukupuolen määräytyminen on hyvin tunnettu ilmiö esimerkiksi matelijoilla. Ihmisellä lapsen sukupuolen määrää munasolun hedelmöittävän siittiön sukupuoli. On kuitenkin ehdotettu, että huolimatta sukupuolikromosomien ohjaamasta sukupuolenmääräytymisestä, ympäristön lämpötila voi mahdollisesti olla yhteydessä syntyneen lapsen sukupuoleen myös ihmisellä. Ilmiö on kuitenkin vielä huonosti tunnettu.
Tutkijat selvittivät vuosittaisen keskilämpötilan vaikutusta vuosittain syntyneiden saamelaislasten sukupuolijakaumaan historiallisista kirkonkirjoista kerätyn aineiston avulla. Tutkimuksessa selvisi, että lämpiminä vuosina syntyi suhteellisesti enemmän poikia kuin tyttöjä.
Myös edellisen vuoden keskilämpötila oli yhteydessä syntyneiden lasten sukupuolijakaumaan: mitä lämpimämpi edellinen vuosi oli ollut, sitä enemmän seuraavana vuonna syntyi tyttöjä suhteessa poikien määrään. Saman ja edellisen vuoden lämpötilojen yhteenlaskettu vaikutus oli kuitenkin noin 1 % enemmän syntyneitä poikia vuosittain, kun saman ja edellisen vuoden lämpötilat nousivat molemmat yhdellä asteella.
Miten lämpötila mahdollisesti vaikuttaa syntyvän lapsen sukupuoleen?
Nyt tehty tutkimus ei pysty tarkemmin osoittamaan, mitkä tekijät olivat mahdollisesti syynä saamelaislasten sukupuolijakauman poikavoittoisuuteen lämpiminä vuosina. On mahdollista, että ympäristön lämpötila vaikutti saamelaisnaisten sukupuolihormonipitoisuuksiin juuri ennen hedelmöitystä, minkä uskotaan olevan yhteydessä syntyvän lapsen sukupuoleen. On myös ehdotettu, että stressaavat ympäristöolosuhteet lisäävät poikasikiöiden abortoitumista, jolloin hyvin lämpimät ja kylmät vuodet voivat olla mahdollisesti yhteydessä syntyneiden lasten sukupuolijakaumaan.
Lisäksi on havaittu, että stressaavat ympäristöolosuhteet voivat vaikuttaa myös siittiöiden liikkuvuuteen, mikä voi osaltansa suosia tyttövoittoista sukupuolijakaumaa. Tutkimus ei myöskään pysty sulkemaan pois sitä mahdollisuutta, että näissä luontaiselinkeinoja harjoittaneissa yhteisössä lämpötila vaikutti ravinnon kautta esimerkiksi naisten fysiologiseen kuntoon, ja siten myös lasten sukupuoleen, koska hyvässä ravitsemustilassa olevat naiset synnyttävät mahdollisesti todennäköisemmin poikia kuin tyttöjä.
TN
Julkaistu 28.11.2007