Turun ja Tarton yliopistojen vireä yhteistyö nousee pitkästä perinteestä

Tarton yliopiston perustamisen 375-vuotisjuhlallisuuksia vietetään Tartossa perjantaina 5. lokakuuta. Pääjuhlaan osallistuvat mm. Viron presidentti Thomas Hendrik Ilves ja Ruotsin kuningatar Silvia. Turun yliopiston edustajana juhlassa on rehtori Keijo Virtanen, joka on myös Viron kunniakonsuli Turussa ja Varsinais-Suomessa.

Keijo Virtanen viittasi tervehdyspuheessaanTurun ja Tarton yliopistojen nykyiseen laajaan  yhteistyöhön, joka ulottuu aina biotieteistä ja kemiasta opettajainkoulutukseen. Molemmille yliopistoille on tunnusomaista pyrkimys korkeatasoiseen tutkimustoimintaan sekä tiiviit yhteydet ympäröivän yhteisönsä taloudelliseen ja kulttuurielämään. Virtanen totesi, että yksittäisten tutkijoiden kontakteista ja yhteisistä tieteellisistä intresseistä käynnistyneellä yhteistyöllä on juurensa syvällä historiassa, sillä molempiin kaupunkeihin perustettiin yliopistot Ruotsin suurvaltakaudella 1600-luvulla.

Yhteistyötä on vahvistanut tasan 20 vuotta sitten solmittu yliopistojen yhteistyösopimus. Sopimuksen vuosipäivää juhlistettiin Tarton yliopiston päärakennuksen aulassa maanantaina avatulla näyttelyllä.

Rehtori Virtasen puhe

 

11.10.2007 07:56 Anne Paasi