Olli J. Heinonen Vierumäen professoriksi

Perjantaina allekirjoitettiin Suomen Urheiluopiston ja Turun yliopiston välinen sopimus, jonka mukaan laitokset hoitavat yhteistyössä terveysliikunnan professuuria seuraavan kolmen vuoden ajan.

Terveysliikunnan professuuri yhdistää lääketieteen ja liikunnan osaamisen. Se perustettiin Suomen Urheiluopiston ja Turun yliopiston yhteistyössä vuonna 2006. Professuuria on valittu hoitamaan liikuntalääketieteen erikoislääkäri ja liikuntafysiologian dosentti, lääk. tri Olli J. Heinonen Turun yliopistosta. Professuuria rahoittaa Päijät-Hämeen liitto.

Perheliikuntaa ja suunnistusta harrastava Heinonen toimii myös Paavo Nurmi –keskuksen ylilääkärinä sekä useissa kansainvälisissä ja kotimaisissa liikunnan ja urheilun luottamustehtävissä. Hän on toiminut Pohjoismaiden urheilulääkäreiden yhdistyksen puheenjohtajana, Kansainvälisen suunnistusliiton lääketieteellisen komitean puheenjohtajana sekä Suomen antidoping-toimikunnan hallituksen jäsenenä.

Rehtori Keijo Virtanen toteaa Turun yliopiston olevan tyyväinen siihen, että Olli J. Heinonen saadaan jatkamaan dosentti Tommi Vasankarin käynnistämää tärkeää projektia, joka ei palvele vain huippu-urheilua vaan terveysliikuntaa laajemmin. Virtasen mukaan yhteistyö sopii Turun yliopistolle siksikin, että sillä on vahva urheilulääketieteen tutkimuksen perinne.

Urheiluopiston rehtori Erkka Westerlund sanoi, että hankkeella on suuri merkitys ei vain opistolle vaan koko Suomen urheilulle. - Olli J. Heinonen on tutkinut liikunnan vaikutuksia solutasolta koko kansan liikuntatottumuksiin saakka, joten hän on erinomainen jatkaja Vasankarin työlle, Westerlund sanoi.

Kuvassa vasemmalta Olli J. Heinonen, Erkka Westerlund ja Keijo Virtanen.

Uutisoitu 1.2.2008

TN

 

11.02.2008 13:14 Anne Paasi