Uusi näkymä ihmisen aivotoimintaan

Turkulaistutkijat ovat ensimmäisinä mitanneet terveiden ihmisten älylliseen suoritukseen liittyvää hermovälittäjäaineen eritystä aivokuorella.

Turun valtakunnallisen PET-keskuksen ja Åbo Akademin tutkijat ovat ensimmäistä kertaa kyenneet mittaamaan PET-aivokuvantamisen avulla tärkeän hermovälittäjäaineen, dopamiinin eritystä aivokuorella terveiden ihmisten suorittaessa muistia ja tarkkaavaisuutta vaativaa tehtävää. Dopamiinin eritys lisääntyi muistitehtävän aikana älyllisten toimintojen kannalta tärkeillä alueilla otsalohkon alaosissa sekä vasemman ohimolohkon sisäosissa.

Tutkimuksessa käytettiin PET-kameraa ja reseptorimerkkiainetta, joka sitoutuu aivojen kuorikerroksella dopamiinin vastaanottopisteisiin (reseptoreihin) hermosolujen liitoskohdissa, synapseissa. Tutkimuksessa ensimmäistä kertaa käytetty menetelmä avaa täysin uusia mahdollisuuksia tutkia ihmismielen neurokemiaa mm. älyn ja tunne-elämän kannalta tärkeillä aivojen kuorikerroksen alueilla.

Hermovälittäjäaineet säätelevät aivosolujen välistä kommunikaatiota ja toimintaa, joten niillä on keskeinen osuus kaikissa ihmisen henkisissä toiminnoissa. Dopamiini on erityisen tärkeä välittäjäaine, koska dopamiinitoiminnan häiriöiden tiedetään olevan oleellinen tekijä mm. Parkinsonin taudissa ja skitsofreniassa. Lisäksi dopamiinitoiminnan muutosten oletetaan liittyvän moniin psyykkisiin ongelmiin kuten masennukseen, autismiin ja päihderiippuvuuteen. Aiemmin ei kuitenkaan ole pystytty kuvantamismenetelmin mittaamaan dopamiinin osuutta aivojen kuorikerroksen toimintojen säätelyssä. Turkulaistutkijoiden tulokset osoittavat, että PET-tutkimusmenetelmää voidaan jatkossa laajasti soveltaa aivojen kuorikerroksen dopamiinijärjestelmän tutkimiseen ihmisillä.

Tutkimustulokset on julkaistu arvostetun kansainvälisen The Journal of Neuroscience-tiedejulkaisun uusimmassa numerossa.

Lue lisää

 

 

 

 

11.03.2005 09:16 Paula Heino