Suomen Akatemia siirtyy uusiin hakuaikoihin

Tiedotustilaisuus aiheesta järjestetään Turun yliopistossa 15.12.2005

Suomen Akatemia siirtyy uusiin hakuaikoihin. Tästä lähtien on pääsääntöisesti kaksi hakuaikaa, joista ensimmäinen päättyy 31.1. ja toinen 31.10. Hakuilmoitukset julkaistaan jo kahta kuukautta ennen haun päättymistä, joten ensi vuoden ilmoitus on juuri ilmestynyt.

Näin tutkijoille taataan mahdollisuus tehdä entistä pitkäjänteisemmin tutkimussuunnitelmansa. Itse hakemusten tekoon sähköisessä asioinnissa on varattu kuukausi ajalla 30.12.2005-31.1.2006. Tärkein muutos hakuajoissa on, että yleisten tutkimusmäärärahojen haku siirtyy toukokuusta tammikuuhun.

Turun yliopiston tutkimuspalvelut ja teollisuusyhteistyö –yksikkö järjestää aiheesta kaikille avoimen tiedotustilaisuuden torstaina 15.12. Calonian luentosali 2:ssa klo 14-16. Tilaisuudessa käydään läpi akatemian uudet rahoitusmuodot ja hakuajat sekä hakemusten ja raportoinnin sähköinen käsittely. Suomen Akatemian lakimies Meri Vannas kertoo akatemian projekteissa syntyvistä IP-oikeuksista ja esittelee uutta korkeakoulukeksintölakia.

Suunnittelija Soile Haverinen toivoo runsasta osanottoa, sillä asia on koko yliopiston kannaltakin merkittävä. 
- Turun yliopisto on suhteessa kokoon mitattuna Suomen menestynein yliopisto akatemiarahoituksessa. Uusi järjestely on niin iso muutos, että se kannattaa noteerata, hän muistuttaa. Koska ennen toukokuussa ollut päähaku siirtyy nyt jo tammikuulle, akatemiarahoitusta hakevan kannattaa olla tarkkana, ettei vanhasta muistista odottele kevääseen asti.

Merkittävimpänä uutena rahoitusmuotona tammikuun 2006 hakuilmoituksessa on Finland Distinguished Professor Programme -rahoitusohjelma. Se tarjoaa yliopistoille ja tutkimuslaitoksille mahdollisuuden palkata määräaikaisesti mahdollisimman korkeatasoisia ulkomaalaisia tai pitkään ulkomailla työskennelleitä suomalaisia tutkijoita tekemään ja edistämään tutkimustyötä.

 

Tiedotustilaisuuden ohjelma:

Klo 14.00
Suomen Akatemian uudet rahoitusmuodot ja hakuajat
- yksikön johtaja Liisa Savunen, SA

Suomen Akatemian sähköinen asiointi
- järjestelmäpäällikkö Reino Viita, SA

Suomen Akatemian projekteissa syntyvät IPR-oikeudet ja niihin liittyvät käytännöt sekä näkemyksiä uudesta korkeakoulukeksintölaista
- lakimies Meri Vannas, SA

Klo 16.00
Tilaisuus päättyy

 

14.12.2005 13:27 Anne Paasi