Alma Mater Aboensis ilmestyi
Turkulaisen koulun historia ulottuu aina 1200-luvulle asti. Dominikaaniveljet perustivat Turkuun jo vuonna 1249 konventin, Pyhän Olavin luostarin. Siellä annettiin opetusta tuleville munkeille jo ennen kuin Tuomiokirkkoa alettiin rakentaa.
Näin totesi FL Hannu Laaksonen esitellessään suomeksi ja englanniksi julkaistua kirjaansa Alma Mater Aboensis tiistaina 6.6. Akatemiatalolla pidetyssä julkistamistilaisuudessa. Munkkien perinnettä jatkoi Tuomiokirkon yhteydessä toiminut Katedraalikoulu. Vuonna 1640 siirryttiin Turussa uudelle koulutustasolle, kun Turun Kuninkaallinen Akatemia aloitti toimintansa.
Vaikka Akatemian siirtäminen Turun palon jälkeen 1828 Helsinkiin aiheutti takaiskun, merkitsi 1800-luku Turussa laajaa erilaisten koulujen ja oppilaitosten perustamisaaltoa. 1920-luvulle tultaessa Turussa oli taas jo peräti kaksi yliopistoakin. Koulut ovat Laaksosen mukaan keskiajalta lähtien välittäneet Turkuun ja Turun kautta koko Suomeen kansainvälisiä vaikutteita ja yhteyksiä.
- Kansainvälisyys leimaa tämän päivän yliopistojenkin toimintaa, totesi rehtori Keijo Virtanen puheenvuorossaan. Siitä on yhtenä hyvänä esimerkkinä tasan vuoden päästä Turussa järjestettävä Coimbra-ryhmän yleiskokous, jota Turun yliopisto ja Åbo Akademi isännöivät. Coimbra-ryhmään kuuluu kolmisenkymmentä Euroopan perinteikkäimpiin ja korkeatasoisimpiin kuuluvaa yliopistoa.
TN