Amerikka astuu esiin kokemuksina
Turun yliopistossa järjestettävä American Voices –seminaari antaa äänen Suomessa tällä hetkellä oleville amerikkalaisille Fulbright –stipendiaateille, jotka kertovat amerikkalaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta omien kokemustensa kautta.
Kaksipäiväisessä seminaarissa käsitellään muun muassa Amerikan alkuperäiskansojen kulttuureita, eri taidemuotoja nyky-Amerikassa sekä Yhdysvaltain kansainvälistä asemaa.
Omassa avajaispuheessaan Turun yliopiston rehtori Keijo Virtanen kertoi Turun yliopiston roolista amerikkalaisen kulttuurin opetuksessa ja akateemisesta kiinnostuksesta Yhdysvaltoja kohtaan. Turun yliopistossa on voinut opiskella jo pitkään amerikkalaista kulttuuria esimerkkinä North American Studies –sivuainekokonaisuudessa.
Yhdysvaltain suurlähettiläs Marilyn Ware muistutti avajaispuheessaan, että Suomella ja Amerikalla on jo kauas historiaan kantavia yhteyksiä. Näistä yksi on Waren vilpittömän arvostuksen lunastanut suomalaiset sukujuuret omaava John Morton, joka antoi ratkaisevan äänen Yhdysvaltain itsenäisyysjulistusta annettaessa vuonna 1776.
Erityistä ylpeyttä Ware tuntee Mortonista myös siksi, että Waren kotiosavaltio on Pennsylvania, jota Morton edusti Yhdysvallat itsenäiseksi julistaneessa kokouksessa. Ware toivoi jo kauas historiaan ulottuvien yhteyksien amerikkalaisen ja suomalaisen kulttuurin välillä jatkuvan myös tulevaisuudessa ja kehotti kuulijoita työskentelemään ja opiskelemaan kulttuurivaihdon edistämiseksi.
Johanna Vuori
Julkaistu 19.10.2007