Hyvä ohjaus ja käytännön esimerkit auttavat ammatinvalinnassa

Nuorten hakeutumista peruskoulusta toisen asteen ammatillisiin oppilaitoksiin voidaan tukea monin tavoin. Yhdeksännen luokan oppisisältöjen kehittäminen, varhennettu ammatinvalintaohjaus, täsmätutustuminen ammattivaihtoehtoihin ja organisaatioiden välinen yhteistyö tarjoavat keinoja oppilaiden motivointiin. 

Turun yliopiston tutkijat KT Mikko Huhtala ja KT Kari Lilja ovat kehittäneet ProEduca - tutkimus- ja kehityshankkeessa toimintatapoja ja yhteistyömuotoja peruskoulun (7-9 luokat) ja toisen asteen ammatillisten oppilaitosten välille.

- Koulutusjärjestelmää tulee kehittää siten, että oppilaat eivät havaitse nivelvaihetta peruskoulun ja toisen asteen välillä. Kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävien järjestelyjen avulla heidät saatetaan uudelle koulutustasolle. Merkitys korostuu erityisesti oppilailla, jotka ovat riskiryhmässä keskeyttää toisen asteen opintonsa, painottavat Huhtala ja Lilja.

Tutkijoiden mielestä peruskoulun ja ammatillisten oppilaitosten välistä yhteistyötä tulisi tukea ja kehittää.

- Koulutusta voisi myös toteuttaa entistä enemmän tekemällä oppimisen ja oppisisältöjen eriyttämisen keinoin.

Opettajien valmiuksia on kehitettävä

Peruskoulun ja toisen asteen nivelvaiheen onnistumisen kannalta on keskeistä, että opettajilla ja opinto-ohjaajat tietävät  tarjolla olevista jatko-opintomahdollisuuksista ja tulevaisuuden osaamistarpeista työelämässä. Tämä tulisi huomioida jo opettajakoulutuksessa sekä opettajien täydennyskoulutuksessa.

- Oppilaalle mielekkään opiskelupaikan löytyminen on prosessi, jossa kaikkien opettajien ja opinto-ohjaajien työpanos on merkittävä. Yksittäisen oppiaineen opettajan antama positiivinen signaali jostakin oppilaan osaamisalueesta saattaa vaikuttaa jopa opiskelupaikan ja ammatin valintaan asti, Huhtala selvittää.

Varhainen ohjaus ja ammatteihin tutustuminen helpottavat valintaa

Toisen asteen koulutusvaihtoehtojen esittelyä peruskoulussa tulisi tehostaa jo kahdeksannella luokalla.

- Peruskoulun viimeisellä luokalla aloitettu ohjaus tulee monen oppilaan kohdalla auttamattoman myöhään. Kahdeksannen luokan oppilailla on hyvät valmiudet tiedon vastaanottamiseen, ja heillä on jo selkeitä käsityksiä siitä, mihin he aikovat hakeutua.

Erityisen tärkeää on esitellä toisen asteen opiskeluvaihtoehtoja mahdollisimman laaja-alaisesti, jotta oppilaat voivat mieltää itselleen erilaisia opiskelu- ja uravaihtoehtoja.

- Yhdeksännen luokan syksyllä tulisi järjestää oppilaskohtaisten kiinnostusten perusteella toteutettavia "täsmätutustumisia", joiden avulla pyritään vahvistamaan oppilaalle sopivinta opiskelu- ja uravaihtoehtoa.

Tutkimuksen perusteella tärkeimpiä tapoja tukea jatko-opintovalintoja olivat omakohtaiset oppilaiden tutustumisvierailut oppilaitoksiin ja opiskelun esittelyt käytännössä. Peruskoululaisille järjestetyt massatapahtumat eivät siis vastaa tarkoitustaan toisen asteen opintojen ohjauksessa.

Kolmevuotisessa ProEduca - hankkeessa selvitettiin, miten ammatilliseen koulutukseen siirtyvien oppilaiden opintomotivaatiota voidaan tehostaa ja siten vähentää opintojen keskeytymistä. Vuosina 2005-2007 toteutetun projektin toiminta-alueena oli Satakunta.


Lisätietoa hankkeesta:
http://www.proeduca.fi/ProEduca-AmmatillisiinOpintoihin.pdf


Julkaistu 29.11.2007

05.12.2007 10:36 Anne Paasi