Evoluutioteoria puntarissa

Tutkimuksen mukaan suomalaiset suhtautuvat Euroopan kansoista epäilevimmin evoluutioteoriaan. Onko evoluutio uskon asia, dosentti Timo Vuorisalo Turun yliopiston biologian laitokselta? Vuorisalo valmistelee yhdessä emeritusprofessori Petter Portinin kanssa parhaillaan yleistajuista kirjaa Darwinin kehitysopista.

- Kyselyn sanamuodoista riippuu aina paljon, mikä tulos saadaan. Voi olla, että kysely esitti asiat jotenkin kärjistetyssä muodossa, mikä voi näkyä evoluutioselityksen saamana vähäisenä suosiona.

Tosiasiassa evoluutioteoria on tieteellisesti vähintään yhtä hyvin varmennettu kuin vaikkapa ne mekaniikan peruslait, jotka toimivat auton liikkuessa. Evoluutiollahan tarkoitetaan populaatioiden geenikoostumuksen vähittäistä muuttumista luonnonvalinnan tai sattumatekijöiden vaikutuksesta. Prosessia voidaan nykyään tutkia jo DNA-tasolla.

Ei ole epäilystä siitä, että luonnossa todella tapahtuu evoluutiota. Sen sijaan evoluutiotutkijat kiistelevät edelleen siitä, millä tavoin mekanismi yksityiskohdissaan toimii esimerkiksi sosiaalisuuden tai sukupuolivalinnan kohdalla. Tämä on tervettä tieteensisäistä kritiikkiä.

Luulen, että evoluutioteorian tieteellisestä luonteesta ylipäätään keskustellaan siitä syystä, että evoluution suora havainnointi luonnossa ihmisen aistein on melkein mahdotonta. Evoluutiosta saatu tieto perustuu epäsuoriin päättelyihin luonnossa havaittavan muuntelun alkuperästä, ja tietysti myös biologisiin kokeisiin ja mittaustuloksiin, jotka kuitenkaan eivät ole aistein suoraan havaittavissa.

Samalla tavoin planeettamme pyöreä tai ellipsoidinen muoto ei ole ihmisaistein suoraan havaittavissa. Onneksi Maa voidaan nykyään jopa nähdä pallona avaruudesta käsin, joten katolinen kirkkokaan ei enää tätä vallankumouksellista totuutta pysty kiistämään. 

Evoluutiota tapahtuu ympärillämme

- Nykyään ovat muodissa erilaiset salaliittoteoriat Da Vinci –koodin tapaan. Kreationismin piirissä evoluutioteoria nähdään usein "tiedemiesten salaliittona" uskontoa vastaan, ja opin pääprofeettana pidetään Charles Darwinia. Tämä on jonkinlaista ylikorostunutta auktoriteettiuskoa.

Hyvä evoluutiotutkija ei usko Darwiniin sen enempää kuin muihinkaan auktoriteetteihin, vaan ehkä paremminkin hyvään tieteelliseen metodiin, jonka avulla "totuutta" vähitellen lähestytään.

Evoluutiota tapahtuu joka päivä ympärillämme, vaikkapa täällä yliopistonmäellä. TYKSin osastoilla esim. sairaalabakteerit kehittävät evoluution tuloksena – valitettavasti! – resistenssin antibiootteja vastaan. Pölypunkit puolestaan saattavat kehittää resistenssiä siivoojien puhdistusaineita vastaan – kukapa tietää.

Toisaalta evoluutio on kyllä uskonkin asia. Ihmisen psyyke on siten rakennettu, että pyrimme jäsentämään todellisuutta tietynlaisina kokonaisuuksina. Erilaiset uskomusjärjestelmät ovat hyödyllisiä, sillä niiden avulla meidän ei tarvitse joka päivä erikseen tuhlata aikaa ympäristömme analysointiin.

Arkielämässä usko luomiseen ja usko evoluutioon toimivat varmaan yhtä hyvin. Itse uskon, että ihmisen taipumus omaksua erilaisia uskomusjärjestelmiä on evoluution tuote, elämää ja sopeutumista helpottava asia. Ei ole niin väliä sillä, minkä uskomusjärjestelmän omaksuu, tärkeintä on että omaksuu jonkin.

TN

31.08.2006 12:29 Timo Niitemaa