Pääsiäisruoilla on vanhat ja monipuoliset perinteet

Kaikille suomalaisten juhlapyhille on ominaista runsas syöminen. Monilla pääsiäisen viettoon liittyvillä ruokatottumuksilla lienee juurensa kaukana menneisyydessä, ruokakulttuurin tutkimiseen erikoistunut kansatieteen jatko-opiskelija, FM Marja Hartola?

- Pääsiäinen on kristittyjen vanhin juhla, sitä on vietetty jo 100-luvulta lähtien. Osa pääsiäisperinteistä periytyy jo pakanalliselta ajalta. Pääsiäinen on ajoittunut kevääseen ja silloin on juhlittu uuden satokauden alkamista.

Suomessakin pääsiäistä on vietetty lähes 1000 vuotta eli siitä saakka, kun kristinusko tuli maahamme. Katolisen uskon mukana tuli paasto, jolloin ei saanut syödä lihaa, vaan syötiin kalaa ja vihanneksia. Viikoittaisten paastopäivien lisäksi oli muutamia pidempiä paastojaksoja. Pisin oli laskiaisena alkanut 40 päivän paasto, joka päättyi pääsiäisenä. Tästä pääsiäinen on saanut nimensäkin.

Katolinen aika loppui Suomessa 1500-luvulla, mutta meillä on edelleen jäljellä katoliseen aikaan liittyviä pääsiäisruokaperinteitä. Lisäksi meillä on ortodoksien pääsiäisruokaperinteitä. Koska pääsiäinen on ollut  keväällä, jolloin monet ruoka-aineet ovat jo loppuneet, on juhlapöytään tuotu usein tarjolle sitä mitä varastoista on löytynyt. 

Mämmi on kotoisin Lounais-Suomesta

- Mämmi on meidän suomalaisten oma pääsiäisruoka. Se on ulkomaalaisille melkoinen kauhistus. Mämmi tunnettiin jo rautakaudella, jolloin tätä ruisjauhoista ja maltaista imellytettyä "puuroa" voitiin ottaa vaikka evääksi ja syödä leivän päällä. Myöhemmin mämmi laitettiin koivun tuohesta tehtyihin ropeisiin ja imellytettiin uunissa.

Keskiaikana siitä tuli nimenomaan pitkäperjantain paastoruokaa. Silloin ei saanut tehdä tulta uuniin, vaan syötiin vain kylmiä ruokia. Mämmihän maistuu nimenomaan kylmänä. Ei sitä tosin syöty sokerin ja kerman kera, niin kuin nykyään. Mämmi on lähtöisin Lounais-Suomesta ja se on levinnyt koko maahan vasta 1900-luvulla, jolloin sitä alkoi saada kaupasta valmiina.

Katolisen paastojakson perinteitä heijastaa sekin, että pitkäperjantaina on syöty kalaa, jopa lipeäkalaa, joka tunnetaan paremmin jouluruokana. Pääsiäisen ruokia ovat olleet monet tyypilliset juhlaruoat, joita on syöty muinakin juhlapäivinä: verimakkara, vasikanpaisti, uunijuusto (lehmät poikivat keväällä ja silloin saatiin ternimaitoa), laatikot ja jopa lihasoppa, joka on ollut yleinen pito- ja pyhäruoka 1900-luvulle saakka. Lammaspaisti eli lampaanviulu on yhä useammin pääsiäispöydän pääruoka. Lammas on kuulunut juutalaisten pääsiäisruokaperinteeseen.

Muna ja pasha ovat ortodoksiperinnettä

- Ortodoksien pääsiäisperinteisiin ovat kuuluneet munat, joita värjättiin, siunattiin pääsiäisyön messussa ja lahjoitettiin ystäville. Ne symboloivat Kristuksen ylösnousemusta. Jo pakanallisena aikana juhlittiin Euroopassa kevään tuloa värjäämällä munia punaiseksi, sillä se oli elämän väri. Munat kuuluvat suomalaisten pääsiäispöytään jossakin muodossa, joko värjättynä, keitettynä, täytettynä tai suklaamunina.

Pääsiäispupun juuret ovat yhtä kaukana kuin pääsiäismunan, sillä jänis on ollut hedelmällisyyden vertauskuva. Munia piilottelevasta pääsiäispupusta on tietoja jo 1600-luvun Saksasta. 

Ortodoksien  pääsiäisruokia ovat myös pasha ja kulitsa. Pasha on rahkasta tehty jälkiruoka, joka muotoillaan korkeaan muottiin. Pasha tulee hebreankielisestä sanasta pesach ja tarkoittaa pääsiäistä. Kulitsa on pullamainen leivonnainen.

Ortodoksien pääsiäisruokaperinteeseen kuuluvat myös monet muutkin rahkaruoat kuin pasha. Rahka eli uunipiimä on kotoisin slaavilaisilta alueilta. Maito säilöttiin idässä rahkana eli hapattamalla ja kovettamalla se uunissa. Näin käsitelty maito säilyi pitkään. Siitä tehtiin jälkiruokia, kuten siirua ja leivonnaisia, esimerkiksi rahkapiirakoita.

Kokeile kevyttä pikapashaa

100 g maustamatonta tuorejuustoa, 1/2 dl appelsiinimarmeladia, 1/2 dl murskattuja mantelilastuja,  2 rkl rusinoita, 2 rkl tomusokeria, 1 tlk vaahtoutuvaa kasvisrasvaseosta tai kermaa, 2 tl vanilliinisokeria

Sekoita muut ainekset keskenään ja lisää lopuksi vatkattu rasvaseos tai kerma. Laita seos jälkiruokamaljoihin ja koristele keltaisilla hedelmillä. Ja nauti pääsiäisestä!

TN

 

13.04.2006 19:22 Timo Niitemaa