Vanhusten hoito vaatii uudistamista
Vanhusten hoidon puutteet ovat puhuttaneet viime aikoina julkista sanaa. Eikö suomalaisessa hoitojärjestelmässä huomioida vanhusten erityistarpeita, Turun yliopiston yleislääketieteen professori Sirkka-Liisa Kivelä? Kivelän sosiaali- ja terveysministeriölle laatima raportti vanhusten hoidosta julkistetaan 14. kesäkuuta.
- Kyllähän vanhusten tarpeet huomioidaan, mutta kerrassaan riittämättömästi, kun muistaa yli 75-vuotiaiden määrän runsaan lisääntymisen. Etenkin 85 ja jopa 95 vuotta täyttäneiden määrä on kasvanut voimakkaasti 1990- ja 2000-luvuilla. Tämä on johtanut geriatrian, vanhuspsykiatrian, gerontologisen hoitotyön ja gerontologisen sosiaalityön erityisosaamisen tarpeen selkeään lisääntymiseen. Erityisosaajien kouluttamiseen ei kuitenkaan ole riittävästi panostettu.
Myös perusterveydenhuollon lääkäreiden ja hoitotyöntekijöiden täydennyskoulutus vanhustenhoidon eri osa-alueista on ollut varsin vähäistä. Vastaavia puutteita on myös sosiaalityön peruskoulutusohjelmissa ja täydennyskoulutuksessa. Niin ikään kehitys vanhusten pitkäaikaishoidossa 1990- ja 2000-luvuilla on johtanut hoitoyksikkökohtaisten erojen kasvamiseen. Maassamme on toki hyvää vanhusten pitkäaikaishoitoa, mutta myös luvattoman heikkotasoista hoitoa.
Vanhusten lääkehaitat yleistyvät
- Erityisen huolestunut olen lääkehoidon puutteista – tai oikeastaan useimmiten liiallisuudesta. Lääkäreiden farmakologian ja kliinisen farmakologian opinnoista puuttuu vanhusten lääkehoitojen erityispiirteiden ja lääkehoitojen kokonaisuuksien arvioinnin opiskelu lähes kokonaan. Puutteita on myös lääkäreiden koulutuksessa pitkäaikaissairauksien psykiatristen, psykologisten ja psykososiaalisten hoitojen, etenkin vanhusten ryhmähoitojen opetuksessa. Vanhusten unettomuuden ja vanhusten masennustilojen ja dementoituneiden lääkkeettömiä hoitoja opetetaan varsin vähän.
Kyseiset puutteet lääkehoitojen ja lääkkeettömien hoitojen peruskoulutuksessa ja täydennyskoulutuksessa ovat johtaneet vanhusten lääkehaittojen yleistymiseen. Keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden käyttö iäkkäiden hoidossa on runsasta. Lisäksi esiintyy lääkkeiden päällekkäiskäyttöä eli samalla tavalla vaikuttavan kahden tai useamman lääkkeen samanaikaista käyttöä. Vastoin kansainvälisiä suosituksia varsin monet suomalaiset iäkkäät saavat hoidokseen jopa kolmea tai useampaa psyykenlääkettä.
Keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden runsaan käytön aiheuttamia haittavaikutuksia ovat mm. sekavuustilat, kaatumiset ja niistä johtuvat murtumat, dementiapotilaiden käytöshäiriöt, serotoniinioireyhtymät, virtsankarkailut ja liikuntakyvyn menetykset. Lääkehaittojen tunnistaminen on puutteellista ja niitä virheellisesti jopa hoidetaan uudella lääkkeellä. Lääkehaitat johtavat hoitohenkilökunnan hoidon lisätarpeeseen ja rasittavat myös akuuttia hoitoa. Tämä kaikki on paitsi epäinhimillistä vanhusten hoitoa, myös kallista kansantaloudelle.
Palvelutalojen ongelmat kasvavat
- Monia muitakin ongelmia on tullut esille raporttia varten tekemissäni haastatteluissa. Eräs ongelma on palvelutalojen ja dementia- ja muiden ryhmäkotien lääketieteellisen hoidon puutteet. Palvelutalot rakennettiin melko hyväkuntoisten iäkkäiden asumis- ja palveluyksiköiksi. Niissä asuvat vanhukset ovat ikääntyneet ja nykyisin palvelutaloissa asuvat ovat huonokuntoisia, useita sairauksia sairastavia ja monet heistä ovat dementoituneita.
Palvelutalojen lääketieteellinen hoito on kuitenkin järjestetty siten, että hoitohenkilökunta kuljettaa iäkkäitä lääkäreiden avovastaanotoille. Pysyviä lääkärisuhteita ei ole kaikilla palvelutaloissa asuvilla iäkkäillä, ja vain harvoihin palvelutaloihin Suomessa lääkärit tekevät kotikäyntejä. Sama pätee dementia- ja muihin ryhmäkoteihin. Vaikka vanhainkotien lääketieteellinen hoito on järjestetty kansanterveyslain perusteella, pitkäaikaisia lääkärihoitosuhteita on harvalla vanhainkodissakin asuvalla iäkkäällä.
TN