Asiaa Aasiasta

Kiinassa kasvaa tällä hetkellä voimakas kansallistunto ja vanhoja kulttuuriperinteitä elvytetään. Samalla Kiinan kansainvälinen kanssakäyminen lisääntyy kaikilla yhteiskunnan, talouden ja kulttuurin aloilla. Nämä eivät suinkaan ole vastakkaisia prosesseja, vaan vahvistavat toisiaan.

Näin totesi professori Klaus Mühlhahn Turun yliopistosta. Hän luennoi Itä- ja Kaakkois-Aasian yliopistoverkoston ja Aasian tutkijakoulun Turun yliopistossa 20.8. järjestämässä yleisöluentopäivässä, jonka teemana oli yhteiskunta ja kultttuuri tämän päivän Itä- ja Kaakkois-Aasiassa.

Mühlhahn käsitteli luennossaan Kiinan roolia globalisoituvassa maailmassa. Hän totesi, että Kiina ei suinkaan ole vain globalisoitumiseen liittyvien ilmiöiden passiivinen kohde vaan idän jättiläisvaltio myös aktiivisesti vaikuttaa koko maailmanlaajuiseen prosessiin.
Yleisöluentopäivä liittyi kolmipäiväiseen poliittisen historian intensiivikurssiin, jossa perehdyttiin Itä- ja Kaakkois-Aasian poliittiseen ja yhteiskunnalliseen tilanteeseen, kulttuurin ja kaupan kysymyksiin.

Päivän avasi Itä- ja Kaakkois-Aasian yliopistoverkoston koordinaattori Marita Siika. Hän kertoi, että vastaavia tutkijakoulun ja yliopistoverkoston tapaamisia järjestetään pari kertaa vuodessa. Tutkijakoulussa on tällä hetkellä seitsemän tutkijaa ja verkoston maisteriohjelmassa 30 opiskelijaa Suomen eri yliopistoista.


Päivän muina luennoitsijoina kuultiin useita alan kansainvälisesti tunnettuja professoreja kuten Masako Ikegami (Tukholman yliopisto), Eero Palmujoki (Tampereen yliopisto), Joseph Y.S. Cheng ja Jaakko Hämeen-Anttila (Helsingin yliopisto). Päivän lopuksi käydyssä paneelikeskustelussa alusti suurlähettiläs Pasi Rutanen.

Kuvateksti: Hong Kongin poliittisesta tilanteesta luennoinut Honkongin yliopiston professori Joseph Y.S. Cheng keskustelee tilaisuuden järjestelyistä vastanneiden suunnittelija Juha Tähkämaan ja koordinaattori Marita Siian kanssa.

Teksti: Timo Niitemaa ja kuva: Vesa-Matti Väärä

20.09.2004 13:30 Anne Paasi