Lääketieteen ihmiskäsitystä opiskelijoille

Lääketieteellisen ja humanistisen tiedekunnan yhteinen Asklepios-ohjelma kokoaa 30 opiskelijaa molemmista tiedekunnista 10 opintoviikon opintokokonaisuuteen. Ohjelmassa tarkastellaan kahden eri tieteenalan erilaista ihmiskäsitystä.

Asklepios-ohjelman opettajat ovat sekä lääketieteen että humanistisen alan asiantuntijoita. Ohjelmassa pohditaan filosofian keinoin syitä siihen, miksi tieteenalat ovat muotoutuneet nykyisen kaltaisiksi.

- Meillä lääketieteellisessä alettiin kaksi vuotta sitten pohtia, miten opetussuunnitelmaa voitaisiin monipuolistaa, sillä tämän päivän lääkäri ei ole pelkästään tiedon lähde, vaan hänen on pystyttävä ottamaan huomioon ihmisten taustat ja yhteiskunnan vaatimukset oman ammattitaitonsa lisäämiseksi, kurssin vastuuhenkilö professori Pekka Kääpä kertoo.
Tuloksena tästä pohdinnasta syntyi nyt toista kertaa järjestettävä ohjelma, joka sai nimensä kreikkalaisen lääkintätaidon jumalan Asklepioksen mukaan.

Hyviä kokemuksia ensimmäiseltä kerralta

Opintokokonaisuus toteutettiin aluksi kaksivuotisena, mutta käytännön syistä tällä kertaa on päädytty yhden vuoden aikana läpi vietävään 10 opintoviikon kokonaisuuteen. Käävän mukaan ohjelma oli ensimmäiselläkin kerralla suosittu, mutta pitkä kesto aiheutti opintojen loppuvaiheessa oleville ongelmia. Tänä vuonna avoimista 30 paikasta 15 on täytetty jo kevään haussa.

Ohjelma on suunniteltu sellaiseksi, että se on hyödyllinen niin humanisteille kuin tuleville lääkäreillekin. Luennot ovat kaikille avoimia, joten kuka tahansa voi osallistua niille, vaikkei haluaisikaan suorittaa koko opintokokonaisuutta.

Hakuaika Asklepios-ohjelmaan päättyy 10.9.

Lisätietoja ohjelmasta ja hakuohjeet löytyvät osoitteestahttp://asklepios.utu.fi

Kuvateksti: Pelkkä lääketieteellisen tiedon omaksuminen ei enää riitä nykyaikaisessa lääkärin ammatissa, Pekka Kääpä sanoo.

TR

20.09.2004 13:35 Anne Paasi