Varhainen patenttiselvitys säästää paljolta

Bio/ICT Idea -seminaarissa keskusteltiin maanantaina immateriaalioikeuksista tutkimuksessa ja liiketoiminnassa.

Turun yliopistossa tehdään vuosittain joitakin kymmeniä patentoitavissa olevia keksintöjä, mutta immateriaalioikeuksiin liittyvää koulutusta on tarjolla melko vähän. Kyse on kuitenkin merkittävästä asiasta, johon saattaa liittyä myös huomattavaa taloudellista merkitystä.

- Kannattaa muistaa, että patentoitavalta keksinnöltä vaaditaan aina ehdotonta uutuutta, neuvoi Silla Maskula Turun Patenttitoimisto Oy:stä. Patenttiselvitys on hyvä tehdä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, sillä siinä selvitetään minkälaisia patentteja alalla jo on. Kahden vuoden työnteon jälkeen on ikävä huomata, että on keksinyt pyörän uudelleen.

Keksinnön uutuus tarkoittaa myös sitä, ettei keksintöä ole julkistettu ennen patenttihakemuksen jättämistä. Julkaistavaa artikkelia tai apurahahakemusta laatiessa olisi hyvä miettiä, löytyykö siitä jotakin keksintöpotentiaalia. Kun keksintö on julkistettu, se on vapaasti kaikkien käytettävissä ja sovellettavissa, muttei enää edes julkaisijan itsensä patentoitavissa ilman lisäkehittelyä.

Kun yliopisto ja yritysmaailma kohtaavat

Lakimies Riikka Roman Turun yliopistosta esitelmöi tilaisuudessa yliopisto- ja yritysmaailman välisistä tutkimus- ja hyödyntämissopimuksista. Roman työskentelee yliopiston tutkimuspalvelut ja teollisuusyhteistyö -yksikössä, joka tukee yliopiston henkilökuntaa sopimustutkimukseen liittyvissä asioissa.

- Yliopiston hallinto allekirjoittaa yliopistossa toteutettavan projektin sopimuksen. Alle 8500 euron sopimukseen riittää laitoksen johtajan allekirjoitus, mutta yksityishenkilön nimissä tehty sopimus ei sido yliopistoa eikä laitosta, selvitti Roman.

Ulkopuolisen tilaajan toimeksiannosta ja rahoituksella käynnistyvien projektien tulokset ja niitä koskevat immateriaalioikeudet siirtyvät tilaajalle.

- Korvaus tulosten hyödyntämisestä tulisi sisällyttää projektin hintaan ellei siitä sovita erikseen, muistutti Roman ja lisäsi, että projektiin ja sen tuloksiin voi liittyä yliopistoa ja sen työntekijöitä koskevia merkittäviä rajoituksia muun muassa julkaisu- ja käyttöoikeuksien suhteen.

Kun yliopisto ja yhteistyötaho osallistuvat yhdessä projektin rahoitukseen, tulokset ovat pääsääntöisesti julkisia ja sen organisaation omistuksessa, jonka työntekijä on ne aikaansaanut.

- Tällä hetkellä kaupallinen hyödyntäminen sälytetään aina yritykselle, mutta tähän on tulossa muutoksia, kun yliopistolaki muuttuu vuoden 2005 elokuussa. Yliopistoille tulee velvoite hyödyntää tutkimuksessa saavutettuja keksintöjä.

Lakimies Riikka Roman puhui seminaarissa tutkimussopimuskäytännöistä.

JL

18.10.2004 08:51 Anne Paasi