Ikä ei paina 50-vuotiasta biokemian laitosta
Laitokselta valmistuneet sadat maisterit ja tohtorit ovat nostaneet Turun yhdeksi maamme johtavista bioalan keskuksista.
- Opetuksen laatuyksiköksi kaksi kertaa nimetyn laitoksen suurimpia tieteellisiä saavutuksia on Suomen ensimmäisen geenisiirron tekeminen vuonna 1976, kertoo emeritusprofessori Pekka Mäntsälä.
Biokemian laitos oli myös vahvasti mukana Lounais-Suomen biotekniikan kehittämisprojektissa 1980-luvulla. Projektissa suunniteltiin BioCity, solu- ja molekyylibiologian sekä biotekniikan keskus. Lisäksi biokemian huippuosaaminen on esillä BioTurussa, joka on Turun seudun bioalan yritysten, oppilaitosten ja tutkimusyhteisöjen muodostama osaamiskeskus.
Monen bioalan osaajat vahvoilla
Biokemian tutkimuksessa on tapahtunut nopeita muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet myös laitoksen opetuksen ja tutkimuksen sisältöön.
- Opetuksen painopisteenä on tänä päivänä ihmissolujen biokemia. Havaittavissa on eri luonnontieteiden osa-alueiden integroitumista. Kahden erikoisalan osaajista on kova kysyntä, toteaa professori Jyrki Heino.
Laitoksen ja yritysten yhteistyö on kasvanut viime vuosikymmeninä. Ensimmäinen bioyritysbuumi on kuitenkin takanapäin, ja pk-yrityksiä perustetaan vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten.
- Suurinta osaa opiskelijoista kiinnostaa tutkijan ura yliopistolla tai yrityksessä, mutta yrittäjyydestä kiinnostuneita ei ole paljon, kertoo opiskelija Vilja Siitonen.
Yhdeksi biokemian opetuksen tavoitteeksi Mäntsälä nimeääkin opiskelijoiden yrittäjyyteen rohkaisemisen. Laitos on kouluttanut tähän mennessä 834 maisteria ja 167 tohtoria.
Biokemian 50-vuotisjuhlien yhteydessä järjestettäviin seminaareihin osallistui lähes 300 oppiaineen entistä ja nykyistä opiskelijaa ja yhteistyökumppania.
Minttu Huuskonen