Kansainvälinen bioyrittäjyyskonferenssi Turun yliopistolla 12.11.2005

Bioyrittäjyys on pääteemana konferenssissa, jonka järjestää Young European Biotech Network YEBN yhteistyössä Turun Yliopiston Kemistit TYK ry:n kanssa.

Konferenssi on osa YEBN:n jokavuotista tapaamista, joka on tänä vuonna saatu Turkuun. YEBN-aktiivi Tuomas Näreojan mukaan bioalallakin perustavanlaatuinen lähtökohta ovat huippuosaajat. Yrittäjyysnäkökulma on yhä kiinteämpi osa menestyvää tiedettä. Näreojan mukaan tutkimuksen nykysuuntaus pyrkii lisäämään innovaatioiden kaupallista hyödyntämistä.
- Biotieteissä verkottuminen on kiihtymässä. Tulevaisuudessa tutkijoiden on tärkeää keskittyä omaan erikoisalaansa. Samaan aikaan on kuitenkin osattava myös markkinoida osaamistaan.

Yliopistolla tutkimusavustajana toimivan Näreojan mukaan ulkomailla tunnetaan turkulainen osaaminen etenkin tieteen ja yrittäjyyden yhdistämisessä. Sen vuoksi bioyrittäjyys valittiin konferenssin aiheeksi. Näreoja toteaa, että järjestäjät haluavat tarjota osallistujille kokonaisvaltaisen "start up –paketin". Liiketaloudelliset tekijät nimittäin saattavat olla monelle bio-osaajalle ja alan opiskelijalle vieraita.
- Konferenssissa käsitellään yrittäjyyttä ja yrittäjäksi ryhtymistä etenkin luonnontieteilijän, eikä niinkään kauppatieteen näkökulmasta.

Näreoja lupaa, että konferenssi tutkii oman yrityksen perustamista mahdollisimman yksinkertaisista perusteista alkaen. Esiintyjinä on kansainvälisiä asiantuntijoita sekä yritysmaailmasta että bio- ja elintarvikekemian alalta. Huippunimenä Näreoja mainitsee etenkin Patricia Latterin, jolla on jo 16 vuoden kokemus teknologiasiirroista. 

Konferenssi järjestetään Turun yliopiston biokemian ja elintarvikekemian laitoksella lauantaina 12.11.2005 klo 8.30 - 17.30 Arcanumissa.

Tapahtuman www-osoite ja rekisteröinti: http://www.yebn.org ("annual meetings")Turun Yliopiston Kemistit TYK ry: http://org.utu.fi/tyyala/kemistit

12.11.2005 14:34 Anne Paasi