CLIOHnet edistää historian alan kansainvälistä yhteistyötä

Turun yliopiston poliittisen historian laitoksella keskusteltiin maanantaina 23.5. kansainvälisestä tutkimus-, opetus- ja opiskeluyhteistyöstä. Seminaarin avasi rehtori Keijo Virtanen. Yleisen historian yliassistentti Taina Syrjämaa piti puheenvuoronsa CLIOHnet-verkostosta, jonka kautta edistetään historiatietoisuutta peruskouluissa, korkeakouluissa ja eurooppalaisessa kulttuurissa sekä kannustetaan tutkimusyhteistyöhön.

Rehtori Virtasen mukaan Bolognan prosessi ja laajentuva tutkimusyhteistyö antavat Suomelle yhä paremmat mahdollisuudet kansainvälistymiseen. − Nykyisessä yliopistopolitiikassa avainsanoja ovat juuri kansainvälistyminen, monitieteellisyys ja profiloituminen. Tästä huolimatta, suomalaista, kansallista identiteettiä ei sovi unohtaa. Vaikka englanninkielinen opetus lisääntyykin jatkuvasti, meidän tulee pyrkiä säilyttämään suomen kielen asema tieteellisessä tutkimuksessa ja opetuksessa, Virtanen painottaa.

Myös Taina Syrjämaa alleviivaa kansallisen omaleimaisuuden asemaa yhteiseurooppalaisissa projekteissa. CLIOHnetissä halutaan tukea historiallista keskustelua ja samalla kunnioittaa erilaisuutta niin näkemyksissä kuin historian tulkinnoissa. CLIOHnet on Sokratesin/Erasmuksen temaattinen verkosto, jonka tehtävänä on tuoda esille kriittinen historiallinen näkemys nykypäivän eurooppalaista yhteiskuntaa ja koulutusta koskevista haasteista.

Verkostolla pitkät perinteet

− CLIOHnetin taustalla on pitkäaikainen, 15 vuoden yhteistyö Euroopan maiden historioitsijoiden kesken. Verkostossa on 76 jäsenlaitosta lukuisista eri EU-, EFTA- ja EU-jäsenyyttä hakevista maista sekä yhteistyötahoja entisen Jugoslavian maista ja Venäjältä. Turku on ollut hankkeessa mukana vuodesta 2002 asti, Syrjämaa selvittää.

Opetuksellisesta yhteistyöstä ja kehittämisestä lähtenyt CLIOHnet on aktiivisesti mukana myös Bolognan prosessissa, joten verkostosta löytyy useita eri aiheita ja aloja käsitteleviä työryhmiä. Keskeisiä kysymyksiä ovat muun muassa tasa-arvoisuus, rasismi ja etnisyys, historian opiskelu ja opetus sekä historiografisen kentän laajentaminen. Myös tutkimus ja sen avulla syntyvä, hedelmällinen kehitysyhteistyö on astunut keskeiseen asemaan viime vuosina.

− CLIOHnetillä on myös sosiaalinen funktio. Me järjestämme säännöllisiä tapaamisia useita kertoja vuodessa, jolloin voimme vaihtaa näkemyksiä esimerkiksi eri tutkimuksenaloista ja uusista projekteista. CLIOHnet on iso foorumi, joka tarjoaa paljon erilaisia mahdollisuuksia myös opiskelijoille.

Lisätietoa aiheesta löydät osoitteesta: www.clioh.net.

Mari Pöyhtäri

27.05.2005 09:07 Jussi Matikainen