Päätutkija on koko ajan itse kädet savessa

Kymmenen vuotta täyttänyt CRST sai juhlaseminaarissaan kehuja yhteistyökumppaneiltaan. Yksikkö harkitsee myös siirtymistä yritysmaailmaan.

Turun yliopiston ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin yhteinen kliinisen tutkimuksen palveluyksikkö CRST täyttää 10 vuotta. Maanantaina yksikkö järjesti Turussa juhlaseminaarin. Tilaisuuden avannut yliopiston vararehtori Matti Viljanen kiitti CRST:tä tienraivaajan roolista ja totesi sen olevan vastuksista huolimatta hyvässä vauhdissa.

CRST yhdistää yliopiston tutkimuksen ja lääketeollisuuden intressejä jalostamalla akateemista tutkimusta yritystoiminnaksi. Seminaarissa puhuneen Hormos Medicalin toimitusjohtajan Risto Lammintaustan mukaan kliinisen tutkimuksen merkitys alkoi 1990-luvulla kasvaa, kun Suomeen perustettiin uudenlaista lääkealan toimintaa. Näin CRST:n perustaminen tuli ajankohtaiseksi. 

Tulevaisuudessa ehkä yritykseksi

Lääkekehitys on edelleen kasvuala huolimatta parin vuoden takaisesta taantumasta. Lammintaustan mukaan akateemisella kliinisellä tutkimuksella riittää haasteita. Suuri osa lääkehankkeista joudutaan keskeyttämään pitkän tutkimusprosessin aikana. Umpikujaan päätyneiden tutkimusten vuoksi yhden valmiin lääkkeen keskimääräiset kehityskustannukset nousevat jopa miljardiin dollariin. Lammintausta kaipaakin bioalalle lisää markkinavetoisuutta.
- Vaikka tämä saattaa kuulostaa nihilistiseltä, mitä aikaisemmin lääkekehityshanke saadaan lopetettua, sitä halvemmaksi se tulee, hän totesi.

CRST:n johtajan, professori Mika Scheininin mukaan yksikkö saattaakin harkita tulevaisuudessa yritysmuotoon siirtymistä. Keskuksen toiminta on ollut nousujohteista viime vuosina.
- Lääkevaihto on tuonut markkinoille uusia valmisteita, jotka ovat lisänneet testauksen tarvetta. Myös CRST:llä tällaisia tutkimuksia tehdään paljon, Scheinin summasi alan tilaa.

CRST ollut kiitetty kumppani yrityksille

Asiakasnäkökulman juhlaseminaariin toi Orion Pharmassa työskentelevä kliinisen tutkimuksen ja kehityksen johtaja Taru Blom. Hänen mukaansa Orionin ja CRST:n yhteistyö on sujunut kitkatta ja joustavasti. Parhaimmillaan yhteistyökumppanit ovat kehittyneet yhdessä.

Blom korosti, että pitkäjänteisessä yhteistyössä yksikön pieni koko osoittaa etunsa. Tuttujen ihmisten kanssa on helppo tulla toimeen. Hänen työpaikaltaan keräämässään palautteessa CRST:tä kehuttiin erityisesti mutkattomuudesta.  Sen tutkimusjohtajatkaan eivät kuuleman mukaan pitäydy työpöydän takana, vaan ovat itsekin "kädet savessa", eli mukana konkreettisessa tutkimustyössä.

 

05.12.2005 10:19 Anne Paasi