Diabetestutkimussäätiöltä apuraha Tapani Rönnemaalle

Turun yliopiston professori sai apurahan raskausdiabeteksen lääkehoidon tutkimukseen.

Diabetestutkimussäätiö jakoi torstaina 18.5. Helsingissä 30-vuotisjuhlavuotensa apurahat suomalaiseen diabetestutkimukseen. Juhlavuoden kunniaksi apurahasumma oli suurin koskaan jaettu eli 300 000 euroa. Apurahoja haluttiin myös antaa mahdollisimman monelle tutkijalle.

Tapani Rönnemaan tutkimusaiheen eli raskausdiabeteksen hoidon tavoitteena on vähentää sikiön ja vastasyntyneen riskejä. Ensisijainen hoito on ruokavalio, mutta joskus tarvitaan lääkitystä, useimmiten insuliinia. Toistaiseksi tunnetaan huonosti, miten raskausdiabetesta voidaan hoitaa suun kautta otettavilla diabeteslääkkeillä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää istukkaperfuusiomallilla, menevätkö uudet diabeteslääkkeet ja metformiinivalmisteet istukan läpi. Tutkimukseen osallistuu noin 400 odottavaa äitiä. Jos metformiini osoittautuu lievässä raskausdiabeteksessa yhtä tehokkaaksi kuin insuliini, osa raskausdiabeetikoista voi tulevaisuudessa käyttää metformiinilääkkeitä.

Apurahojen myöntämisen ensisijaisena jakoperusteena oli korkea tieteellinen taso. Lisäksi pyrittiin tukemaan tasapuolisesti tyypin 1 ja tyypin 2 diabeteksen tutkimusta sekä kliinistä tutkimusta ja perustutkimusta.

Muut apurahan saaneet Turun yliopistosta olivat:

M.Sc. Zsofia Krisztina Gombos: Tyypin 1 diabetekselle altistavat luokka II alueen ulkopuolella sijaitsevat HLA-geenit.

LL Antti Viljanen: Laihduttamisen vaikutus sydän- ja luurankolihaksen, maksan ja rasvakudoksen insuliinin stimuloimaan glukoosin käyttöön ja perifeerisen valtimon endoteelitoimintaan ylipainoisilla.

Fil. yo Marjaana Mäkinen: Seerumin D-vitamiini ja tyypin 1 diabeteksen riski lapsilla.

Diabetestutkimussäätiö on Diabetesliiton ja sen jäsenyhdistysten vuonna 1976 perustama säätiö. Diabetestutkimussäätiön tarkoituksena on edistää kansainvälisesti korkeatasoista suomalaista diabetestutkimusta.

 

23.05.2006 16:50 Anne Paasi