Yliopistollista elintarvikekehityksen tutkimusta Seinäjoelle

Turun yliopisto ja Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys ry allekirjoittivat tiistaina 26.4. sopimuksen kolmivuotisen elintarvikekehityksen tutkimus- ja innovaatiohankkeen käynnistämiseksi. 

Yhteistyöhankkeen toteuttamiseksi Turun yliopiston funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskukseen perustetaan tutkimusjohtajan virka. Tutkimusjohtajan fyysinen toimipaikka on Seinäjoella, jossa se liittyy monitieteisen Etelä-Pohjanmaan korkeakouluverkosto Epanetiin. Tähän tutkimusyhteisöön kuulu 15 professoria ja noin 40 tutkijaa.

Terveysvaikutteisia elintarvikkeita

Yhteistyöhankkeen tavoitteena on luonnosta saatavien raaka-aineiden ja ainesosien tutkimus ja hyödyntäminen erityisesti terveyttä edistävien elintarvikkeiden kehittämisessä. Tutkimusjohtajan tehtävänä on aiheeseen liittyvien elinkeinoelämää vahvistavien tutkimusprojektien suunnittelu ja toteuttaminen yhteistyössä alueen yritysten kanssa. Tavoitteena on, että tutkimusalueelle muodostuu tutkimusjohtajan lisäksi 3 – 5 hengen tutkimusryhmä.

- Hanke vahvistaa merkittävästi Turun yliopiston alueellista verkostoitumista, toteaa rehtori Keijo Virtanen. Hanke sopii erityisen hyvin Etelä-Pohjanmaalle, jolla on vahvaa elintarviketuotantoa kuten Turussakin.  

Yhteistyöhankkeen rahoitukseen osallistuvat myös Etelä-Pohjanmaan liitto, Elintarvikealan osaamiskeskusohjelma, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Seinäjoen Seutu, Atria Oy, Juustoportti Oy ja Riitan Herkku Oy. Yhteistyöhankkeeseen on varattu kolmivuotiskaudelle 1.4.2005 – 31.3.2008 yhteensä 300 000 euroa.

TN

04.11.2005 14:31 Anne Paasi