Probiootteja hapankaalissa
Probiootit ovat eläviä mikrobeja, jotka vaikuttavat myönteisesti terveyteen ruoansulatuskanavan mikrobistoa tasapainottamalla. Probiootteja löytyy erityisesti maitotuotteista, mutta uusin suuntaus terveysvaikutteisten elintarvikkeiden kehittämisessä on liittää niitä myös muihin kuin meijerituotteisiin.
- Potentiaalisia probiootteja sisältäviä terveysvaikutteisia elintarvikkeita voisivat olla esimerkiksi maustekurkku, hapankaali, salamimakkara ja soijatuotteet, sanoi Turun yliopiston funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen (fff) johtaja, professori Seppo Salminen esityksessään, joka pidettiin terveysvaikutteisiin elintarvikkeisiin liittyvässä kansainvälisessä kongressissa Turussa 9. – 10. maaliskuuta.
Fff on mukana Functional Food Network (FFN) –nimisessä Euroopan unionin rahoittamassa hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on edistää tutkimustiedon välittymistä elintarvikeyrityksiin ja lisätä eurooppalaisen elintarviketeollisuuden kilpailukykyä luomalla verkosto, jossa yritykset voivat löytää kumppaneita joko tutkimus- tai tuotekehityshankkeisiin tai kansainväliseen markkilnointiin.
Tutkimustietoa esittelevän Turun kongressin järjestelyistä vastaa FFN-hanke. Kongressiin osallistuu lähes sata tutkijaa ja yritysten edustajaa yli 20 Euroopan maasta. Suomesta mukana on toistakymmentä yritystä ja useita yliopistoja.
Lainsäädäntö vieläkin epäselvä
Kongressin aiheita ovat mm. lainsäädäntö- ja markkinointikysymykset. Ne ovat ajankohtaisia, sillä elintarvikkeiden ravitsemus- ja terveysväitteitä koskeva lainsäädäntö on edelleen epäselvää. Muita kongressin aiheita ovat esimerkiksi tuotteiden kehittäminen painonhallinnan avuksi, uudet hyötybakteerien – kuten pro- ja prebioottien – sovellukset sekä kaura ja sen beetaglukaani.
Kongressin tunnetuimpia ulkomaisia osanottajista mainittakoon tohtori Pilar Rodrigues-Iglesias, joka edustaa Suomen sijasta Italian Parmaan sijoittunutta EU:n elintarvikevirastoa. Kongressissa on mukana myös tohtori Sanda Tuitelars Brysselistä sijaitsevasta International Life Science Institutesta, joka koordinoi EU:n terveysväittämien dokumentaatioprokjektia. Edelleen kongressissa esiintyy maailmankuulu lihavuustutkija, professori Stefan Rössner Tukholman Karoliinisesta instituutista.
Kuvassa profesori Seppo Salminen valmistelemassa kongressiesiintymistään
TN