Työkurssilta motivaatiota fysiikan opiskeluun

Turun yliopiston fysiikan laitos järjestää Turun normaalikoulun lukion, Nousiaisten, Lauttakylän ja Paimion lukion oppilaille fysiikan työkurssin 7.-14. tammikuuta.

Fysiikan laitoksen tarkoituksena on tarjota lähialueen lukioille mahdollisuus järjestää työkurssi oppilailleen. Sellaista ei aina järjestetä välineiden puutteen tai muuten vähäisten resurssien takia. Fysiikan laitos haluaa myös vaikuttaa ja näkyä Turun seudulla tekemällä yhteistyötä lukioiden kanssa. Tavoitteena on myös lisätä yleistä kiinnostusta fysiikkaan. Aiemmin järjestetyt työkurssit ovat osoittaneet, että kursseille osallistuneista oppilaista osa päätyy myöhemmin opiskelemaan fysiikkaa Turun yliopistoon.
– Tavoitteenamme on houkutella lahjakkaita ja hyviä opiskelijoita laitokselle, toteaa assistentti Jaani Tuura.

Lisää lukioita mukaan toimintaan

Tähän asti työkursseja ovat tilanneet yksittäiset lukiot, mutta nyt kurssille osallistuu ensimmäistä kertaa neljä lukiota samanaikaisesti. Yhteistyössä lukiot voivat tarjota opiskelijoilleen työkurssin, johon niillä ei muuten välttämättä olisi riittävästi resursseja tai opiskelijoita. Fysiikan laitoksen tavoitteena on ensi vuonna laajentaa työkurssitoimintaansa, jotta useampia lukioita saataisi mukaan.

Kaksipäiväinen kurssi koostuu resistanssin mittauksen, elektronin ominaisvarauksen määrittämisen, säteilyn mittauksen sekä optiikan työstä.

"Ihan jees" paikka

Turun normaalikoulun lukion IB-linjan abiturientit, Artem Vochev ja Antti Laine, kehuvat työkurssia mukavaksi. Fysiikka kiinnostaa heitä, vaikkakaan fyysikon uraa ei kumpikaan mainitse toiveammattinaan.
– Laitteet ovat paremmat kuin lukiossa, joten toivottavasti ero näkyy tekemisen laadussa ja tuloksissa, Laine kommentoi. Fysiikan laitos ja Turun yliopisto vaikuttavat kevään abiturienteista "ihan jees" paikoilta.

Julkaistu 9.1.2008

Aura Vuorenrinne

 

15.01.2008 15:46 Anne Paasi