Geologiset nähtävyydet ympäröivät meitä

Näyttely Viron ja Etelä-Suomen geologiasta on nähtävillä Turun yliopiston kasvitieteellisellä puutarhalla Ruissalossa 28.2. asti.

Turun yliopiston ja Tallinnan teknillisen korkeakoulun geologian laitosten sekä MTÛ Geoguide Baltoscandian 2,5-vuotisen yhteistyöprojektin Geoturismin edistäminen Virossa ja Suomessa - oppien tuntemaan maan menneisyyttä -loppunäyttely on osa EU:n Interreg IIIA-ohjelmaa. Interreg on EU:n yhteisöaloite, jonka ideana on, että kansalliset rajat eivät saisi olla este Euroopan tasapainoiselle ja sopusointuiselle kehitykselle.

Näytteillä on upeita valokuvia esimerkiksi fossiileista ja Suomen kallioperän muodostumisesta.
- Valokuvat tuovat ilmi, millaisessa maisemassa elämme. Moni ei edes huomaa, kuinka hieno kallioperä meillä on, sanoo näyttelyn koonnut, geologi Ari Linna, joka on toiminut projektin vetäjänä Suomen puolella. Maankamaran historiaa on selvitetty kuvien lisäksi julisteiden ja dokumenttielokuvien avulla. Näyttelystä saa myös projektin yhteydessä julkaistuja opaskirjasia.
- Ne luovat tarinaa esillä olevien maisemakuvien taakse, selittää Linna.

Geologisiin nähtävyyksiin ei ole pääsymaksua

- Projektin ajatuksena oli tuoda suuren yleisön tietoisuuteen lähialueiden geologisia nähtävyyksiä. Maailman suurimmat nähtävyydet ovat geologisia: Niagaran putoukset, Grand Canyon ja niin edelleen, kertoo projektin johtokunnassa mukana ollut geologian professori Olav Eklund.
- Maallikko sekoittaa geologian usein maantietoon. Haluamme tuoda esille geologiaa erillisenä tieteenalana ja tehdä sen tavalliselle ihmiselle helpommin lähestyttäväksi, hän lisää.

- Projektin puitteissa on lisäksi järjestetty ekskursioita, jotka ovat saavuttaneet suuren suosion niin maantiedon opettajien ja luontoalojen opiskelijoiden, kuin tavallisten ihmistenkin keskuudessa, Eklund sanoo.
- Retket ovat valottaneet, kuinka geologiasta voi tulla oiva luontoturismin harrastus- ja elinkeinomuoto, lisää Linna.

Näyttely on auki joka päivä klo 10–16 ja se on ilmainen sekä avoin kaikille.

Kuvassa Olav Eklund (vas.) ja Ari Linna.

Aura Vuorenrinne

Julkaistu 8.2.2008

15.02.2008 12:23 Anne Paasi