Aikamatkalle kallioiden opastuksella
Turun yliopiston geologian laitos järjestää valtakunnallisten geologipäivien yhteydessä lauantaina 8.9. yleisölle tarkoitetun georetken Lounais-Suomen kallioperän menneisyyteen.
Georetkellä saa havainnollisen kokonaiskuvan maailman kiinnostavimpiin kuuluvan lounais-suomalaisen kallioperän erilaisista synty- ja muodostumistavoista. Retkellä voi unohtaa kvartaalitalouden ja saman tien koko ihmiskunnankin historian, sillä geologisen ajan mittana käytetään satoja miljoonia vuosia.
Retki suuntautuu Kaarinan Rauvolanlahden ja Maskun Rivieran kautta Vehmaalle ja palaa Naantalin kautta Turkuun. Retkelle lähdetään bussilla Turun tuomiokirkon edestä klo 9.30 ja palataan iltapäivällä 17:n tienoilla. Georetken oppaina toimivat professori Olav Eklund ja projektikoordinaattori Ari Linna.
Rauvolanlahdella ovat näkyvissä jäljet n. 1900 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneesta tulivuoriperäisten kallioiden synnystä. Maskun Rivieran kalliot kertovat, miten merten savista tuli kiillegneissejä ja migmatiitteja. Vehmaalla nähdään, mitä tapahtui vuorijonoliikuntojen lakattua ja rapakivigraniittien tunkeuduttua maankuoreen. Naantalissa puolestaan selviää mm, mistä Kuparivuori on saanut auringonlaskun värinsä.
Halukkaat voivat ilmoittautua mukaan georetkelle viimeistään keskiviikkona 5.9 Sari Tuomiselle, sari.tuominen@utu.fi , 02-333 5489.
Geoturismin kehittämishanke
Georetki liittyy EU:n Interreg IIIA –ohjelmassa rahoitettuun Etelä-Suomen ja Viron geoturismin kehittämishankkeeseen, jossa pyritään avamaan alueen rikasta geologista historiaa suurelle yleisölle. Turun yliopiston geologian laitoksen ohella hankkeessa ovat mukana MTÜ Geoguide Baltoscandia ja Tallinnan teknillisen yliopiston geologian instituutti.
Hankkeessa on jo julkaistu useita opaskirjoja geologisista retkistä Viron ja Eteläisen Suomen mielenkiintoisiin geologisiin kohteisiin. Julkaisusarja jatkuu ja aiheista tehdään myös dvd-esityksiä. Tulevaisuudessa hanketta on tarkoitus jatkaa Ahvenanmaan ja Ruotsin kallioperän esittelyillä.
Geologian päivinä järjestetään eri puolilla maata yleisölle tarkoitettuja esittelyjä ja ekskursioita. Päivien yhteydessä avautuu myös uusi geologian nettiportaali geologia.fi . Portaalin tavoitteena on lisätä geologian valtakunnallista näkyvyyttä, edistää alan opetusta kouluissa sekä kohottaa suuren yleisön geologista tietotasoa. Portaalin ylläpidosta vastaa Suomen kansallinen geologian komitea (SKGK).