Kenellä paras nuorisotutkimusgradu?
Oletko sinä tehnyt vuoden 2005 parhaan nuorisotutkimusgradun? Tai tiedätkö sellaisen tekijän?
Nuorisotutkimusseura ry. jäljittää nyt laadukkaita pro gradu -töitä kautta Suomen ja palkitsee niistä parhaimman Nuorisotutkimuspäivillä, jotka järjestetään marraskuussa 2005. Tiedossa on paitsi mainetta ja kunniaa, myös rahaa: 1500 euroa!
Etsimme seuraavat ehdot täyttäviä pro gradu -töitä:
1. Työ on hyväksytty 1.3.2004-31.5.2005 välisenä aikana Suomessa yliopistolliseksi maisterintutkinnon opinnäytteeksi (kielenä joko kotimaiset kielet tai englanti). Viime vuonna kilpailuun osallistuneet eivät voi osallistua siihen tänä vuonna.
2. Työn arvosana on vähintään magna cum laude tai korkeampi.
3. Työn tieteenalaa ei ole etukäteen rajattu, mutta siinä tulee olla nuorisotutkimuksellinen lähestymistapa eli työssä on oltava ainakin yhtenä keskeisenä teemana jokin nuorten elämän kannalta merkittävä ilmiö ja/tai ainakin yhtenä keskeisenä kohderyhmänä nuoret (n.10-29 -vuotiaat) ja/tai työssä pohdintaa nuoruudesta elämänvaiheena, minkä lisäksi työn tulee selkeästi liittyä nuorisotutkimukselliseen keskusteluun.
Epäselvissä tapauksissa Nuorisotutkimusseuran hallituksen valitsema palkintoraati päättää, täyttääkö työ vaaditut ehdot.
Työn on oltava Nuorisotutkimusseurassa 7.6.2005 klo 16 mennessä sekä yhtenä printattuna versiona kansiossa että sähköisessä muodossa (Word, WordPerfect, mieluiten RTF- tiedostoksi tallennettuna) levykkeellä. Työn voi lähettää joko graduntekijä itse tai esimerkiksi hänen ohjaajansa, kuitenkin tekijän suostumuksen varmistaen.
Työn ohessa on lähetettävä seuraavat tiedot:
1) Työn tekijän henkilö- ja osoitetiedot, 2) maininta, miltä laitokselta työ on peräisin, kuka oli työn ohjaaja, mikä oli työn arvosana ja milloin se virallisesti hyväksyttiin, 3) työn tiivistelmä. (Yhden sivun mittainen.)
Lisätietoja asiasta antaa Nuorisotutkimusseuran sihteeri Sofia Laine (puh. 09-348 24 325, sähköposti: sofia@alli.fi).
Työt lähetetään osoitteeseen: Nuorisotutkimusseura ry., Olympiastadion, Eteläkaarre, 00250 Helsinki. Kuoreen merkintä "gradupalkinto".