Ensimmäiset ulkopuoliset jäsenet Turun yliopiston hallitukseen

Turun yliopiston hallitus on päättänyt kutsua Turun kaupunginjohtaja Mikko Pukkisen ja VTM Hannu Kokkosen jäsenikseen.

Valinnassa korostettiin sekä julkishallinnon että elinkeino-/yrityselämän edustusta. Ns. ulkopuolisten jäsenten valinta perustuu yliopistolakiin. Valinta on ensimmäinen Turun yliopistossa.

Pukkisen varajäseneksi valittiin Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen ja Kokkosen varajäseneksi toimitusjohtaja Hanna Halme Perkin-Elmer Life and Analytical Sciences Wallac Oy:stä. 

Mikko Pukkinen on myös Turun yliopiston neuvottelukunnan jäsen.
-  Turun yliopiston ja Turun kaupungin yhteistyö on noussut uudelle tasolle. Molemmat ymmärtävät toistensa arvon aluevaikuttajina. Osoituksena tästä on muun muassa se, että kaupunki on viime vuosina myöntänyt yliopistolle useita lahjoitusprofessuureja  ja muutenkin tukenut taloudellisesti monia yliopiston hankkeita, rehtori Keijo Virtanen toteaa.

Hannu Kokkonen jäi eläkkeelle If-vahinkovakuutusyhtiön toimitusjohtajan tehtävästä vuoden 2005 lopussa.
- Turun yliopistosäätiön hallituksen jäsenenä vuodesta 1994  toiminut Kokkonen on erittäin sitoutunut yliopistomme kehittämiseen ja tuo asiantuntemuksensa yliopiston käyttöön siirryttäessä yliopiston taloudellisten toimintaedellytysten ehdoissa uuteen vaiheeseen, Virtanen perustelee.

Hallituksen toimikausi päättyy 31.1.2010. Nyt valittujen ns. ulkopuolisten jäsenten lisäksi yliopiston johtosäännön mukaan hallitukseen kuuluvat rehtori ja tiedekuntien dekaanit. Yliopiston henkilökuntaa edustaa viisi jäsentä varajäsenineen, samoin opiskelijoita.

02.03.2007 12:40 Anne Paasi