Hannu Tenhunen aloitti TUCSin johtajana

Uusi johtaja painottaa alueellista kehitystä informaatioteknologian alalla.

Turun tietotekniikan tutkimus- ja koulutuskeskuksen TUCSin uusi johtaja Hannu Tenhunen aloitti työnsä syyskuun alussa. Ennen TUCSia Tenhusen pääasiallinen työpaikka on ollut Tukholman Kungliga Tekniska Högskolanin informaatioteknologian laitoksella.

Tenhusen mukaan TUCSin tulee kehittää yliopistojen yhteiskunnallista vaikutusta ICT-alalla ja osallistua erityisesti alan alueelliseen kehitykseen. Nykyistä toiminta- ja laboratoriojakoa tukemaan esitetään Tenhusen laatimassa strategiassa laaja-alaisten ja monitieteisten temaattisten tutkimusohjelmien käynnistämistä, koulutuksen globaalia verkostoitumista ja palvelututkimustoimintaa.

Hannu Tenhusen mukaan TUCSin perustutkimuksellinen toiminta on turvattava osoittamalla vakiintuneen toiminnan merkitys keskeisenä keinona alueellisen ICT-sektorin kehittämisessä. Esimerkkeinä TUCSin kannalta kiinnostavista alueellisista verkostoista hän mainitsee mm. Tukholma-Pietari-akselin ja koko Baltian alueen.

- Näiden verkostojen kehittäminen ja niihin integroituminen on myös EU-tasolla nähty tärkeänä kestävän kehityksen ja kasvun luomisessa, sanoo Hannu Tenhunen.

17.10.2005 09:09 Anne Paasi