Professori Helariutalle merkittävä tunnustus
Turun yliopiston kasvitieteen professorille Yrjö Helariutalle on myönnetty merkittävä tunnustus. Hän saa eurooppalaisen nuorten tutkijoiden kannusterahan, noin miljoona euroa.
Raha on myönnetty 25 lupaavalle Euroopassa työskentelevälle tutkijalle. Kannusterahan saa Helariutan lisäksi Suomesta professori Päivi Törmä Jyväskylän yliopistosta. EURYI-palkinto on suuruudeltaan 1 000 000 - 1 250 000 euroa ja se on tarkoitettu oman tutkimusryhmän perustamiseen ja kehittämiseen.
Kannusterahan taustalla on kaksi organisaatiota: Eurooppalaisten tutkimusrahoitusorganisaatioiden yhteistyöelin (EUROHORCS) ja Euroopan tiedesäätiö (European Science Foundation, ESF). Raha jaettiin tänä vuonna toista kertaa. Viime vuonna suomalaisia ei palkituissa ollut. Rahoitusmuodon tavoitteena on tukea nuorten lahjakkaiden tutkijoiden tieteellistä itsenäistymistä ja luoda kansainvälisesti korkeatasoista tutkimusta Euroopassa. EURYI-palkintoja rahoittavat kansalliset tutkimusrahoitusorganisaatiot 16:sta Euroopan maasta. Suomesta rahoitusohjelmaan osallistuu Suomen Akatemia.
Yrjö Helariutta on työskennellyt tämän vuoden alusta kasvitieteen professorina Turun yliopistossa. Hänen tutkimusryhmänsä toimii Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutissa. Hänen tutkimusalansa on kasvibiologia ja kasvigenomiikka. Helariutan ryhmä tutkii, miten geenit ohjaavat puun kasvua ja erilaistumista molekyylitasolla. Ryhmä on tehnyt useita merkittäviä geenilöydöksiä lituruoholla (Arabidopsis thaliana) ja osoittanut, että lituruohon geeneistä saatava tieto on sovellettavissa metsäpuiden tutkimukseen. – Ryhmämme on omalla kapealla sektorillaan maailman kärjessä, professori Helariutta toteaa.
Vaikka Helariutan tutkimus on pääsääntöisesti suuntautunut perustutkimukseen, se tarjoaa myös merkittävän mahdollisuuden soveltaa tutkimusta puu- ja paperiteollisuuden kysymyksiin.
Kannusterahalla palkittavat tutkijat on valittu avoimen kilpailun perusteella. Hakemukset arvioitiin kaksivaiheisessa prosessissa kansallisella ja eurooppalaisella tasolla. Kannusterahaa haki 622 tutkijaa, joista 131 valittiin kansainvälisen paneelin arvioitaviksi. Palkinnot jaetaan Budapestissa marraskuussa järjestettävän World Science Forum -tapahtuman yhteydessä.