Tukea oikeustieteelliselle tutkimukselle
Heldtin stipendirahastosäätiö jakoi perjantaina 4.5. apurahat kahdelle Turun yliopiston oikeustieteen tutkijalle.
4000 euron apurahat väitöstutkimuksen tekoon saivat Juha Lavapuro (kuvassa vas.) ja Mika Viljanen. Oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani Heikki Kulla (keskellä), Heldtin säätiön hallituksen puheenjohtaja Hannu Vuorenpää ja säätiön asiamies Martti Helenius onnittelivat apurahan saajia.
Juha Lavapuron tutkimusaiheena on perus- ja ihmisoikeuksien sovellettavuus oikeusistuimissa. Mika Viljanen tutkii vahingonkorvauksen laskemisen sääntöjä ja tekniikoita. Apurahan saajat esittivät Heldtin säätiölle kiitokset riippumattoman oikeustieteellisen tutkimuksen tukemisesta.
Heldtin stipendirahastosäätiö on nyt jakanut kaikkiaan 12 stipendiä Turun yliopiston oikeustieteen tutkijoille. Ensimmäiset apurahansa säätiö myönsi vuonna 2000. Apurahojen jaossa on kiinnitetty huomiota erityisesti tuomioistuinten toiminnan ja tuomitsemisen tutkimukseen.