Maailman huippuimmunologit koolla

Skandinaavisen immunologiayhdistyksen vuosikokous on parhaillaan käynnissä Turussa. Puhujiksi on saapunut johtavia immunologian tutkijoita eri puolilta maailmaa. Vieraita 6.-9.6 järjestettävään kokoukseen osallistuu kaikkiaan noin 200.

Immunologia tutkii elimistön puolustusmekanismeja. Keskeisenä kysymyksenä on, miten ihmisen elimistö onnistuu nujertamaan sitä uhkaavat taudinaiheuttajat, kuten bakteerit ja virukset. Myös rokotusten suojaavat vaikutukset perustuvat immunologisiin mekanismeihin. Allergioiden ja muiden tulehdustautien syntymekanismien selvittäminen kuuluu tutkimuksen painopistealueisiin.

Kokouksessa esitellään immunologian tämänhetkisiä huippututkimuskohteita. Niihin kuuluvat muun muassa immuunivastetta hillitsevät säätelijäsolut, joiden löytyminen on avannut aivan uusia näköaloja tulehdustautien hoitamiseen.

Perustutkimuksen tuloksia potilashoitoon

Alan johtavat tutkijat valottavat esityksissään myös monitieteisten, nykyaikaiseen geenitietouteen perustuvien lähestymistapojen avulla saavutettuja läpimurtoja immuunivasteen säätelyn kokonaisvaltaisessa ymmärtämisessä. Myös reumatautien, keskushermostotulehdusten ja syöpätautien syntyyn ja hoitoon liittyvät uusimmat immunologiset löydökset ovat vahvasti esillä kokouksen pääpuheissa.

Kokouksessa luodaan siltoja immunologisen perustutkimuksen ja sen tuloksia potilashoidossa hyödyntävän kliinisemmän tutkimuksen välillä. Myös immunologian ja muiden biotieteiden raja-aitoja kaadetaan muun muassa kuvantamisen alalla.

Kokouksen pääjärjestäjinä ovat turkulaisen immunologian tutkijat Turun yliopistosta ja Kansanterveyslaitokselta. Turkulainen ja suomalainen alan tutkimus on kokouksessa näyttävästi esillä.

TK
Julkaistu 6.6.2007

08.06.2007 15:23 Tuomas Koivula