Huippututkimus luo kilpailukykyä
Huippututkimus vaatii haasteiden ja mahdollisuuksien tunnistamista. Tutkijoiden työskentelyedellytysten parantamista pohditaan huippututkimuskonferenssissa Turussa.
Huippututkimuskonferenssin tervehdyssanat lausunut Suomen kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin tähdensi kotikaupungissaan, että globalisaation yhtenä haasteena on myös tutkimuksen saattaminen kansainväliseksi. Turkua hän mainosti maamme ensimmäisenä pääkaupunkina tiedekaupungiksi, jolla on pitkät kansainvälistymisen perinteet.
- Pohjoismainen yhteistyö koulutuksen ja tutkimuksen osalta on ollut aina tärkeällä sijalla Suomen agendalla, Wallin kertoi. Hän painotti perustutkimuksen tärkeyttä, mutta korosti myös yritysyhteistyön merkitystä huippututkimuksen kehittämisessä.
- Yliopistotutkimusta on saatava siirrettyä nuorten ja innovatiivisten yritysten suuntaan, arvioi kauppa- ja teollisuusministeriön ylijohtaja Petri Peltonen. Huippututkimus vaatii Peltosen mukaan sekä yksityistä, että julkista rahoitusta. Suomalaisen innovaatiojärjestelmän vahvuuksina Peltonen näkee muun muassa koulutuksen, yhteistyön, julkisen rahoituksen ja kilpailun. Heikkouksina puolestaan voidaan nähdä vähäiset ulkomaiset suorat investoinnit, riippuvuus kansainvälisistä tuloksista sekä kansainvälisten tutkijoiden vähäinen liikkuvuus. - Kansainvälistä näkyvyyttä tulisi lisätä, Peltonen painotti.
- Ollakseen kilpailukykyinen Euroopan on oltava aikaansaava ja puoleensavetävä. Huippuosaajista on pidettävä kiinni ja tutkimustuloksia on hyödynnettävä laajasti. Nuorten luottamusta tutkimustyöhön on vahvistettava ja heille on luotava houkuttelevia uramahdollisuuksia, tiivisti Euroopan tiedeneuvoston puheenjohtaja Fotis Kafatos.
- Huippuosaaminen synnyttää lisää huippuosaamista. Yksittäisten tutkijoiden huippuosaamisesta olisi siirryttävä kohti instituutioiden huippuosaamista, Kafatos painottaa.
- Huippututkimusta saadaan aikaan kun muistetaan tasa-arvo ja tarjotaan yhdenvertaiset mahdollisuudet kansallisuuteen katsomatta, tiivisti professori Liselotte Højgaard EMRC:stä.
Hän muistutti myös, että yhteistyö julkisen sektorin ja elinkeinoelämän kanssa ovat oleellisen tärkeitä huippututkimukselle. Nuoret ja kokeneet tieteentekijät on saatettava Højgaardin mielestä yhteistyöhön.
Osana Suomen Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajuusvuotta Turussa järjestetään 27-28.8 kansainvälinen Excellence Stems from People –huippututkimuskonferenssi. Konferenssin keskeisenä teemana on huippututkimuksen ja –tutkijoiden edellytysten parantamiskeinot.
Johanna Vuori
Julkaistu 27.8.2007