ICT-talosta tuli virallisesti ICT-talo

ICT-talo eli ICT-huset valittiin reilun puolentoistatuhannen nimiehdotuksen joukosta Joukahaisenkatu 3-5:een valmistuneen rakennuksen nimeksi. Ennen virallista vihkimistä maanantaina nimi oli jo ehtinyt vakiintua käyttäjien keskuudessa.

– On turha lähteä merta edemmäksi kalaan, pohdiskeli ICT:n kiinteistöosakeyhtiön toimitusjohtaja Juhani Leppä nimivalintaa.

Tieto- ja kommunikaatioteknologian tarpeisiin valmistunut talo sai arvoisensa vihkitilaisuuden, kun Turun yliopiston rehtori Keijo Virtanen, Åbo Akademin rehtori Jorma Mattinen ja Turun ammattikorkeakoulun rehtori Juha Kettunen ohjasivat tietokoneanimoidun vihkinauhan leikkauksen.

Heinäkuussa valmistuneessa rakennuksessa on tilaa jopa 3000 opiskelijalle sekä 700 opettajalle. Pinta-alaa rakennuksessa on 34 000 neliömetriä. Turun yliopiston informaatioteknologian laitoksen lisäksi talossa toimii muun muassa Åbo Akademin ja Turun ammattikorkeakoulun yksiköt, Turun tietotekniikan tutkimuskeskus TUCS, Kupittaan lukio ja Turku Science Park Oy.

– Voimme hieman ylpeänä sanoa, että aikataulu ja budjetti ovat pitäneet, kertoi kiinteistöosakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja Olavi Hiekka tervetulosanoissaan.

Emeritus professori Timo Järvi kertasi juhlapuheessaan turkulaisen tietotekniikan kehitysvaiheita. Ensimmäinen tietokone saatiin jo vuonna 1960, jolloin tekniikka oli maan kärkitasoa. Hyvästä alusta huolimatta turkulaiseen tietotekniikkaosaamiseen tuli notkahdus, joka kurottiin umpeen vasta vuosituhannen vaihteessa.

– Tieto- ja informaatiotekniikan koulutus on nyt Turussa saanut erinomaiset ulkoiset toimintamahdollisuudet, joten nyt on taas aika tarttua uusiin haasteisiin. Kansainvälisesti vahvan perustutkimuksen jatkeeksi olisi lisättävä soveltavaa tutkimusta ja tuotteistamista yhteistyössä paikallisen elinkeinoelämän kanssa. Tutkimustulokset eivät saisi jäädä vain sinänsä arvokkaiksi aikakausilehtiartikkeleiksi tai kongressiesitelmiksi, vaan niistä osan soisi päätyvän maailman markkinoille tuotteina tai niiden osina, Järvi korostaa.

Rehtorit Keijo Virtanen, Jorma Mattinen ja Juha Kettunen vihkivät ICT-talon käyttöön.

Emeritus professori Timo Järvi toivoo turkulaisen tieto- ja informaatiotekniikan perustutkimuksen jalostuvan markkinoille tuotteiksi tai niiden osiksi.

Katja Hynninen

17.04.2007 11:01 Anne Paasi