Kolme kotimaata esittelyssä

Turun yliopiston kustantamo Kirja-Aurora on julkaissut kansatieteen emeritusprofessori Ilmar Talven omaelämänkerran Kolme kotimaata. Turun yliopiston kansatiede sekä viron kieli ja kulttuuri esittelivät kirjaa sekä niin ikään syksyllä Talvelta ilmestynyttä Viron kulttuurihistoriaa perjantaina 22.10. Fennicumissa.

Professori Pekka Leimu esitteli Kolme kotimaata -kirjan ja lehtori Eve Mikone teoksen Eesti kultuurilugu keskaja algusest Eesti iseseisvuseni. Professori Ilmar Talve on paikalla.

Ulkovirolaiset söivät rusinapullaa

Talvelta kysyttiin mahdollisista jännitteistä vuosien mittaan ns. kotivirolaisten ja ulkovirolaisten välillä. Talve arveli, että jännitteitä on liioiteltu, molemmat tahot kyllä ymmärsivät, että kumpikin tavoitteli isänmaan parasta. Kotivirolaisilla taisi kuitenkin olla aika yleisesti sellainen käsitys, että esimerkiksi Ruotsissa asuvat virolaiset "siellä vain istuivat kahvipöydässä ja söivät rusinapullaa". Hän muisteli tilaisuudessa mm. tapaamisiaan Lennart Meren ja Jaan Krossin kanssa.

Kolme kotimaata on suomalaista lukijaa ajatellen käännetty ja lyhennetty laitos kirjailijan kolmiosaisesta, vuosina 1997 - 1999 ilmestyneestä eestinkielisestä teoksesta.  Ilmar Talvella on ollut elämässään kolme kotimaata: sotien välisen ajan itsenäinen Viro, sodanjälkeinen pakolaisuus Ruotsissa ja 1959 alkanut Suomen vaihe. Talven omaelämänkerta avaa mielenkiintoisen henkilökohtaisen näköalan historiallisesti merkittäviin tapahtumiin.

Timo Niitemaa

04.11.2004 10:23 Anne Paasi