Turkulaislähtöinen tutkimus palkittiin
Turkulaislähtöinen tutkimus palkittiin viime torstaina Saksassa merkittävällä Deutscher Zukunftspreis –palkinnolla. Professori Stefan W. Hellin saama palkinto on suuruudeltaan 250 000 euroa.
Hell palkittiin merkittävästä työstä valomikroskoopin erottelukyvyn parantamiseksi. Alkujaan tutkimus käynnistettiin vuonna 1992 Turussa, jolloin myös Hell työskenteli tutkimusryhmässä. Resurssien rajallisuuden vuoksi tutkimus ja Hell siirtyivät vuonna 1997 saksalaiseen Max-Planck-Instituuttiin.
– Teemme edelleen tiiviisti yhteistyötä. Hell on tulossa luennoimaan Turkuun seuraavaksi kesäkuussa Frontiers on science –seminaariin, kertoo lääketieteellisen fysiikan professori Pekka Hänninen.
Valomikroskoopin erottelun parantaminen helpottaa laajalti tutkijoiden työtä. Tarkemmalla mikroskoopilla voidaan muun muassa paikantaa haluttu molekyyli. Tähän asti paikannuksessa on jouduttu käyttämään pääasiassa epäsuoria menetelmiä.
KH