Innovaatiopalkinto professori Jyrki Kauppisen keksinnölle

Uuden Teknologian Säätiö jakoi keskiviikkona 13.4. vuosittaiset innovaatiopalkintonsa. 4 000 euron arvoinen ensimmäinen palkinto myönnettiin fotoakustinen detektori –innovaatiosta, joka avaa uusia mahdollisuuksia kaasupitoisuuksien mittaukseen.

professori Jyrki Kauppinen

Fotoakustisen detektorin on kehittänyt Turun yliopiston fysiikan laitoksen professori Jyrki Kauppinen. Teknologiaan liittyviä patentteja hallinnoi Kauppisen perustama perheyhtiö Noveltech Solutions Oy, jonka toimitusjohtaja Ismo Kauppinen oli vastaanottamassa palkintoa.

Kauppisen kehittämä kaasumittaustekniikka on erittäin herkkä, joten sen avulla voidaan mitata hyvin pieniäkin kaasupitoisuuksia. Teknologialle on tilausta esimerkiksi teollisuuteen, sairaanhoitoon ja turvallisuuteen liittyvissä mittauksissa.

Keksintökokonaisuus muodostuu herkästä optisesta paineanturista ja mittausmenetelmästä, joka mahdollistaa kaasun mittaamisen avoimesta tilasta. Kokonaisuuden perusteella voidaan valmistaa pienikokoinen mittauslaite. Kaasusensori on mahdollista kehittää myös siru-anturiksi ja integroida vaikkapa matkapuhelimen osaksi.

Kilpailussa 3 000 euron arvoinen toinen palkinto myönnettiin uudelle materiaalien työstöön kehitetylle teknologialle. Menetelmä perustuu ultranopeiden, suuritehoisten valopulssien tuottamiseen kuitulaserilla, ja sitä kehittää Optoelektroniikan tutkimuskeskus yhdessä teollisuuden kanssa. Kolmannen, arvoltaan 2 000 euron suuruisen palkinnon sai GE Healthcare Finland, jonka kehittämä nosiseptioindeksi on numeerinen mittari tajuttoman leikkauspotilaan stressi- ja kipuvasteille yleisanestesian aikana.

Palkinnot luovuttanut Uuden Teknologian Säätiön hallituksen puheenjohtaja, professori Mika Scheinin arvioi kaikkien kolmen palkitun innovaation sisältävän runsaasti potentiaalia. Kilpailun tarkoituksena on Scheininin mukaan edistää yliopistoissa ja korkeakouluissa tehtävän tutkimuksen kaupallista soveltamista, ei niinkään etsiä jo valmiita tuotteita.

Kuvassa Jyrki Kauppinen esittelemässä palkinnon tuonutta innovaatiota.

JM

20.04.2005 10:43 Anne Paasi