Innovative ICT:sta pohjoismainen maisteriohjelma

Pohjoismaiden neuvosto on myöntänyt Innovative ICT -maisteriohjelmalle Nordic Master Program -statuksen.

Maisteriohjelmaa koordinoi Turun tietotekniikan tutkimus- ja koulutuskeskus (TUCS). Ohjelmaan osallistuu Turun kauppakorkeakoulun, Turun yliopiston ja Åbo Akademin lisäksi Kuninkaallinen teknillinen korkeakoulu (KTH) Tukholmasta, Tanskan teknillinen korkeakoulu (DTU) Kööpenhaminasta ja Oslon yliopisto.

Kansainvälinen Innovative ICT -ohjelma tulee antamaan pohjoismaiden tasolla innovaatioihin ja yrittäjyyteen tähtäävää koulutusta tieto- ja viestintäteknologian alalla. Yhteisohjelman tavoitteena on vahvistaa jo toimivia koulutusohjelmia ja nostaa nämä johtavaksi eurooppalaiseksi koulutushankkeeksi informaatioteknologian ja innovaatioiden alalla.

Pohjoismaiden ministerineuvoston yhteistä pohjoismaista maisteriohjelmaa koskevan aloitteen tavoitteena on vahvistaa Pohjolan kilpailukykyä ja asemaa koulutusalueena sekä houkutella niin pohjoismaisia opiskelijoita pysymään Pohjolassa kuin saada muualta tulevia opiskelijoita hakeutumaan pohjoismaisiin korkeakouluihin.

Pohjoismaiden neuvosto on valinnut kuusi voittanutta konsortioehdotusta, jotka kukin saavat miljoona Tanskan kruunua (n. 135 000 euroa) kehittääkseen maisteriohjelmiaan, joiden odotetaan alkavan vuonna 2008.

TN

20.06.2007 15:26 Anne Paasi