Juhlapuutarha ylioppilaskylään

Turun ylioppilaskylä sai keskiviikkona omenapuutarhan 35-vuotisen toimintansa kunniaksi.

Ylioppilaskyläsäätiö halusi juhlistaa tempauksella merkkipäivää ja parantaa viihtyisyyttä jokirannan tuntumassa sijaitsevalla puistoalueella.

Idean hedelmätarhasta keksi säätiön toimitusjohtaja Mikko Sedig. Muistopatsas ei olisi sopinut jokirannan kulttuurimiljööseen, joten oli keksittävä parempi vaihtoehto.

- Puita on yhtä monta, kuin ylioppilaskylällä ikävuosia, ja niiden hedelmät on tarkoitettu niin vuokralaisille kuin muillekin kaupunkilaisille, kertoi Sedig.

Ylioppilaskylän merkkipäivää juhlimaan tulleet osallistuivat reippaasti taimien istutukseen. Jotkut haaveilivat jo tulevasta sadonkorjuujuhlastakin. Menee kuitenkin muutama vuosi, ennen kuin istutustyö alkaa tuottaa hedelmää.

Ylioppilaskylä sijaitsee Aurajokilaaksossa ja on Ylioppilaskyläsäätiön suurin asuntokohde. Turun yliopiston ylioppilaskunta perusti säätiön vuonna 1966, ja ensimmäiset asukkaat saivat kylästä kodin syyskuussa 1969. Tällä hetkellä vuokralle haluavia on enemmän kuin asuntoja, mutta ruuhkaan saadaan helpotusta lokakuun alussa.

Teksti ja kuvat: Jarna Lindroos


Kaupunki antoi maan, TYS pitää puutarhan kunnossa.


Istutus sujui ripeästi. Ylioppilaskyläsäätiön toimitusjohtaja näytti esimerkkiä ja kaivoi maahan neljä tainta.

20.09.2004 13:33 Anne Paasi