Italian kielen viikolla kumotaan ennakkoluuloja

Italian kielen viikkoa vietetään kuudetta kertaa tällä viikolla. Yliopistossa viikkoa juhlistetaan kaksipäiväisellä seminaarilla sekä Heli Särkän valokuvanäyttelyllä Italialaiset suomessa ja suomalaiset italiassa.

Italian kielen laitoksen ja Italian kulttuuri-instituutin järjestämän tapahtuman teemoina ovat Italialainen ruokakulttuuri sekä Italian ja Suomen välinen muuttoliike. Yksi järjestäjistä, professori Luigi G. de Anna luonnehtii konferenssia sillisalaatiksi, josta löytyy luentoja moneen makuun.

– Suomi on eurooppalaistunut huomattavasti siitä, kun muutin tänne 70-luvulla. Silloin ei ollut saatavilla elintarvikkeita italialaisen ruuan valmistukseen. Nyt kaupasta saa kaiken tarvittavan, kehaisee de Anna.

De Annan mukaan ruoka on ollut kautta aikojen indikaattori kulttuurin tasolle. Kulttuuria kuvatessa on kerrottu, mitä maassa syödään. Välimeren maissa on myös kavahdettu pohjoisen Euroopan juomavalikoimaa, jossa viini on korvattu oluella.

– Luennoilla haluamme myös karistaa ennakkoluuloja, joita maiden välillä on.

De Anna arvioi ihmisten muuttavan useammin Suomesta Italiaan kuin päinvastoin. Aiemmin Italiaan muuttaja oli tyypillisimmin aviomiehen löytänyt nainen, kun taas Suomeen muutti enemmän miehiä. Viime aikoina tilanne on kuitenkin muuttunut.

– Tätä nykyään italialaisia naisia muuttaa enemmän Suomeen. Eräskin tuttavani on juuri menossa naimisiin suomalaisen kanssa. Kun kysyin häneltä, miksi suomalainen mies, hän paljasti, että suomalaista on helpompi hallita, vitsailee de Anna.

Italian kielen viikon konferenssi avattiin keskiviikkona klo 14. Keskiviikon luennot käsittelevät ruokakulttuuria ja torstain luennoilla käsitellään muuttoliikettä. Ohjelma on nähtävissä kokonaisuudessaan tapahtumasivulla.

 

Heli Särkän valokuvanäyttely on esillä päärakennuksen vitriinissä. Särkkä tunnustautuu itse vannoutuneeksi Italian ystäväksi. Näyttelyssä esitellään ruokakulttuuria sekä italialaisia Turussa ja suomalaisia Italiassa.

 

Katja Hynninen

30.10.2006 16:03 Anne Paasi