Kirja- ja tiedemessuilla yli 20 000 kävijää
Turun yliopisto oli laajasti mukana Turun kirja- ja tiedemessuilla. Lapsille suunnattu Tieteen tivoli oli yksi suosituimpia osastoja.
Yliopisto toteutti kolmatta tehtäväänsä viikonlopun ajan Turun Messukeskuksessa. Turun yliopiston, Åbo Akademin ja Turun kauppakorkeakoulun yhteinen, lapsille ja koululaisille suunnattu Tieteen tivoli täyttyi yhä uusista kävijöistä. Lapset saivat vastata kysymyksiin, piirtää tulevaisuuden maailmaa ja tutkia veden laatua. Turun yliopiston fyysikoilla oli lisäksi oma ohjelmansa lapsille ja nuorille B-hallin lavalla päivittäin.
Tiedemessulavalla kuultiin uusinta tutkimustietoa muun muassa kouluvalinnoista, Herderistä, ilmaston lämpenemisestä, kirjojen maailmasta ja kirjallisuudentutkimuksesta, matkakirjailijoista, tutkimusetiikasta ja historian skandaaleista.
Seminaareissa yliopistolaiset kunnostautuivat myös. Aiheina olivat taide ja kaukainen menneisyys, avaruuden uhat ja elämä, tieteen todenperäisyys ja palkitseminen. Vielä sunnuntainakin anti oli tuhti; kosmologia, tiedeviestintä, geenit ja nuoret median hampaissa olivat aiheita B-hallin tiedemessujen lavalla.
Myös näyttelyt taiteesta ja kaukaisesta menneisyydestä sekä Turun yliopiston kirjaston kokoelmista kerätty Jarkko Laineen muistonäyttely saivat yleisöä.
Kuvat ylhäältä alas: 1) Tiedemessulavan haastatteluja seurasi runsas yleisö. 2) Fyysikkojen "show" hurmasi pienen väen. 3) Paroni Münchhausen keskittyy. 4) Diplomeita jaossa. 5) Yliopiston kirjamessuosasto esitteli tuoreimman tarjonnan. 6) Tieteen popularisointia parhaimmillaan. 7) Dosentti Timo Vuorisalo haastatteli emeritusprofessori Petter Portinia hänen geenikirjastaan. Kuvat Ilmari Vakkala ja Paula Heino.