Tutkimustulokset tehokkaammin käyttöön
Kansleri Eero Vuorion 60-vuotissymposiumissa korostettiin tutkijaverkostojen, päättäjien ja kansalaisten välisen vuoropuhelun merkitystä eurooppalaisen tutkimuksen kilpailukyvylle.
Turun yliopiston kansleri, professori Eero Vuorio täytti 60 vuotta 19. helmikuuta. Merkkipäivän kunniaksi Tauno Nurmela -salissa järjestetyssä juhlasymposiumissa puhuivat Euroopan johtavat biolääketieteen tutkijat ja tiedepolitiikan asiantuntijat.
Pääjohtaja Iain Mattaj kertoi valtioidenvälisen molekyylibiologian tutkimuslaitoksen EMBL:n toiminnasta.
- EMBL kuuluu maailman johtavien tutkimuslaitosten joukkoon, koska toimintaa uudistetaan jatkuvasti. Tuoreisiin ideoihin panostaminen näkyy tutkijoidemme ikärakenteessa; tutkijoiden keski-ikä on 37 vuotta. Olemme myös rajoittaneet työsuhteet enintään yhdeksän vuoden mittaisiksi, minkä jälkeen tutkijat yleensä palaavat kotimaihinsa.
Ennakointiraportit päättäjien työkaluiksi
Pääjohtaja Marja Makarow kertoi tilaisuudessa Euroopan tiedesäätiön tulevaisuuden suunnitelmista. Hän esitti, että ESF voisi ottaa roolin Euroopan tutkimusta hyödyttävien ennakointiraporttien koordinoijana.
- Parhaat tutkijat arvioisivat tieteenalansa tilan, tulevaisuuden ja vaikuttavuuden. Raportit toimisivat tutkimuspanostusten suuntaamisen työvälineinä sekä kansallisille rahoittajille että Euroopan komissiolle.
Päivän aikana esitettiin useaan otteeseen, että Euroopan kilpailukyvylle on olennaista saada tutkimustulokset leviämään tehokkaammin toisille tutkijoille ja päättäjille. Tulokset pitäisi saada myös aiempaa tehokkaammin veronmaksajien tietoon ja heitä hyödyttämään.
Lääkkeiksi tähän esitettiin muun muassa laajempien tutkimuskeskittymien synnyttämistä, voimakkaita panostuksia tutkimuksen infrastruktuureihin sekä kansallisten potilasrekisterien ja tilastotietojen vapauttamista tutkimuskäyttöön.
Lisää perusrahoitusta yliopistoille
Puhujista opetusministeriön ylijohtaja Sakari Karjalainen käsitteli Suomen tiedepolitiikan nykytilaa ja tulevaisuutta.
- Tulevassa kansallisessa innovaatiostrategiassa keskitytään muun muassa ammattimaisen tutkijanuran kehittämiseen.
Karjalainen nosti kehittämiskohteina esiin myös yliopistojen valtionrahoituksen nostamisen sekä yliopistojen ja sektoritutkimuslaitosten yhteistyön lisäämisen.
Muita symposiumin esiintyjiä olivat maailman tunnetuimpiin syöpätutkijoihin lukeutuva Uppsalan Ludwig-instituutin professori Carl-Henrik Heldin, tri Bernard Mulligan Euroopan komissiosta ja professori Leena Peltonen Sanger-Instituutista, Cambridgestä. Aamupäivän tiedepolitiikkaosuudessa puhuivat Euroopan komission tutkimuskeskuksen varapääjohtaja Anneli Pauli ja entinen Suomen Akatemian pääjohtaja, professori Reijo Vihko. Symposiumin avasi Turun yliopiston rehtori Keijo Virtanen.
Kansleri Eero Vuorio on kansainvälisesti arvostettu tutkija, tutkijakouluttaja sekä tiede- ja yliopistohallinnon asiantuntija. Hän on toiminut Turun yliopiston kanslerina vuodesta 2003 alkaen ja molekyylibiologian professorina vuodesta 1989. Hänen johdollaan tehtyjen tutkimusten tulokset ovat auttaneet ymmärtämään muun muassa tuki- ja liikuntaelinsairauksien syntymekanismeja.
Kuvatekstit:
Kansleri Eero Vuorio toimi symposiumin puheenjohtajana. Tutkijakollegat kiittivät päivän mittaan Vuorion vaikuttaneen oleellisesti suomalaisen tiedepolitiikan hyvien käytäntöjen leviämiseen Euroopassa.
- EMBL:n tutkijat verkostoituvat ja antavat panoksensa yhteisiksi koettuihin projekteihin. Kaikkien asiantuntemusta tarvitaan haastavissa tutkimuksissa, joissa pyritään muun muassa luomaan kokonaisnäkemys solujen toiminnasta ja liikkumisesta elimistössä tai selvittämään evoluution puuttuvia linkkejä, symposiumissa esiintynyt pääjohtaja Iain Mattaj kertoi.
Euroopan tiedesäätiön pääjohtaja Marja Makarow kertoi, että Suomalaisella tiedepolitiikalla on erittäin hyvä maine Euroopassa.
- Koskaan en ole joutunut selittelemään, mistä tulen.
Julkaistu 20.2.2008
Tuomas Koivula